Kuisman sukuseura ry

Kotiseutumatka 2017

Kuva 9

 

Kuisman sukua suuntasi yhden välivuoden jälkeen Karjalankannakselle kolmepäiväiselle koti­seutu­matkalle helatorstain aikaan 25.–27. toukokuuta. Tällä kertaa kotiseutumatka tehtiin pieni­muo­­toisena kahdella maastoajoneuvolla (Markku Kuisman ja Matti Jokisen 4-vetoiset Jeepit), ja osan­ottajia oli yhteensä yhdeksän. Ensimmäisen matkapäivän kohteet sijaitsivat Kirvussa ja Antreassa. Toisena matkapäivänä keskityimme Vuoksenrantaan, ja kolmas päivä suuntautui Heinjoen Kop­ra­laan sekä Koiviston Vatnuoriin. Ajokilometrejä kertyi GPS:n mukaan noin 670 km. Teiden kunnosta kertoo se, että keskinopeudeksi muodostui 34,6 km/h. Matka alkoi Imatralta, jossa kokoonnuttiin Hotelli Rentoon jo helatorstaita edeltävänä keskiviikkoiltana. Myös paluu tapahtui Imatran kautta.

 

Imatra - Karjalanranta - Leinjärvi

Ensimmäisenä matkapäivänä, helatorstaina 25.5. rajan ylityksen jälkeen Jeepit suuntasivat Jääskestä Rusiharjun (Лoceвo), Jakovalan, Laukkalan, Mertjärven kautta kohti Kirvujärven länsirannalla sijaitsevaa Karjalanrantaa, sillä aiemmilla matkoilla Karjalanrantaan käytetyllä reitillä Virolan – Vehkapään kautta sijaitsevan Alajoen ylittävän sillan ylitettävyydestä ei ollut täyttä varmuutta. Reitti osoittautui ainakin Jeepin kaltaisille maastoajoneuvoille suhteellisen hyväkuntoiseksi, ja matkalla ohitettiin jopa tietä lanannut tiehöylä.

Karjalanrannassa kävimme katsomassa, mitä on vielä jäljellä Markku Kuisman isän kotitalosta. Markun, Erkki Virolaisen ja minun kävelyretken aikana autojen luo jääneet olivat keittäneet kahvit. Imatralla hotellissa nautitusta aamiaisesta olikin kulunut jo niin pitkä rupeama, että kahvi ja matkaeväät maistuivat hyvin ennen matkan jatkumista.

Ennalta laaditun matkasuunnitelman mukaan Karjalanrannan jälkeen ajettiin Vehkapäähän katsomaan, missä kunnossa Alajoen ylittävä silta on. Mikäli siitä ei päästä yli, varauduttiin ajamaan Vehkajärven länsipuolella kulkevaa pikkutietä Liikolaan ja sieltä edelleen Koljolan kautta kohti Taurunkylää, jossa tavoitteena oli isäni kotipaikka Paunaho Leinjärven rannalla. Vaihtoehtoisena reittisuunnitelmana oli palata menojälkiä pitkin Mertjärven tuntumaan ja kääntyä sieltä Liikolaan johtavaa tietä etelään.

Kun pääsimme sillan äären, sen kunto näytti melkoisen arveluttavalta. Siltaa arvioidessamme paikalle saapui paikallinen Nissan-maasturi, joka ajoi sen enempiä hiljentämättä sillan yli. Tästä rohkaistuneina autokuskimme uskaltautuivat myös yrittämään sillan ylittämistä. Hitaasti ajaen ja silta hieman notkuen ylitykset onnistuivat. Samalla myös päivän jatkosuunnitelmat muuttivat järjestystä. Nyt autot suunnattiin kohti Kirvun kirkonkylää ja kirkkomäkeä. Kirkonmäen jälkeen tavoitteena oli Kirvun hautausmaan alue, mutta johtoauton kuljettajan muisti teki pienet tepposet, ja hän kääntyi yhtä risteystä liian aikaisin. Tie vei luontaisparantolan alueelle Herajärven rantaan, jonne emme oikeastaan aikoneet lainkaan mennä. No, kukaan ei pannut pahakseen virhettä; tulihan nähtyä jo pahoin raunioituneet jäänteet ennen kukoistaneesta luontaisparantolasta, eikä pieni jaloittelutuokio kirkasvetisen Herajärven rantaankaan tehnyt kenellekään pahaa.

Luontaisparantolan alueelta palattiin takaisin tielle ja jatkettiin vaaditun muutamat kymmenet metrit eteenpäin hautausmaalle. Kävellessämme hautausmaan päälle rakennetun panssarivarikon jo pahoin rapistunutta, betonilaatoilla päällystettyä päätietä ja katsellessamme kuinka rakennetut hallit olivat hyvää vauhtia murenemassa ja metsä valtaamassa jälleen aluetta, keskustelussa nousi päällimmäiseksi kysymys: miksi? Miksi piti rakentaa tuollainen sotilastukikohta juuri vainajien leposijan päälle ja häpäistä näin mahdollisimman provokatiivisesti heidän muistonsa, kun samanlaista kuivaa hiekkakangasta olisi varmasti ollut aivan lähiseudulla riittämiin käytettävissä?

Kirvun hautausmaalta Jeepit suuntasivat uusitun suunnitelman mukaisesti ensin Sairalaan ja sieltä edelleen kohti Taurunkylää. Sairalassa tie muuttui sorapintaiseksi, ja varsinkin kuorma-autojen nostattamat pölypilvet veivät välillä näkyvyyden niin täydellisesti, että kuljettajillamme oli vaikeuksia pysyä tiellä.

Aikaisempien matkojemme kokemuksesta olimme suunnitelleet, että menisimme ns. Kivisillantien kautta Taurunjärven tuntumaan, josta on vajaan kilometrin patikkamatka Paunahoon. Tie erkanee Sirkhajun kohdalla Taurunkylälle vievästä tiestä, joka lähtee Koljola-Sairala maantieltä noin 1,3 km Leinjärven länsipäästä etelään ja kulkee Leinjärven ja Kangaslammin välistä.

Yllätykseksemme runsaan kilometrin ajon jälkeen hieman ennen Sirkharjua vastaan tulikin suuri, aidattu soranottoalue, jonne ajo oli kielletty. Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta sain selvitettyä parin paikalla olleen työntekijän kanssa, että ainoa mahdollisuus lähestyä Paunahoa olisi kiertää Leinjärven pohjoispuolelta louhosalueen kautta. Palasimme siis takaisin kohti Sairalaa ja käännyimme Leinjärven länsipäästä louhosalueen tielle, jolla edessämme oli tiedossamme ollut puomi. Jälleen keskustelua ja neuvottelua ilman yhteistä kieltä, ja tulos ennalta odotettu. Sain taas sympatiaa tavoitteellemme, mutta samalla myös tiukan viestin, että valitettavasti emme voi ajaa alueen läpi. Ainoaksi tavaksi päästä Paunahoon puominvartijat suosittivat soutamista järven yli, mitä lienee syytä harkita seuraavia matkoja suunniteltaessa.

Leinjärvi - Inkilä - Hauhiala - Kiviniemi

Epäonnistuneen Paunahon tavoittelun jälkeen palasimme alkuperäiseen matkasuunnitelmaan ja ajoimme aikaisemmilla matkoilla mukana olleille tutuksi tulleeseen Inkilään. Tällä kertaa kenelläkään osanottajista ei ollut henkilökohtaista kohdetta Inkilässä, mutta tavoitteena oli mahdollisuuksien mukaan tarkentaa ja kuvata paikka, jossa Esko Simosen karttatutkimusten mukaan sijaitsivat Kuismien kantatalot 1770-luvulla.

Inkilästä suunnattiin kohti Hauhialaa, jossa myös oli tavoitteena tarkentaa ja kuvata Hauhialan Kuismien kantatalon paikka. Ajoreitti kulki Kuunjärven itäpuolelta Paavilanmäen, Ihakselan ja Jantulan kautta Matikkalaan ja sieltä edelleen Hauhialaan. Jeepeille suhteellisen helppokulkuinen, lähes tavalliselle henkilöautolle ajokelpoinen oli minulle tuttu toissa vuoden matkasta, mutta uusi kokemus kaikille muille matkalaisille.

Hauhialasta lähdettäessä päivä alkoi kääntyä iltaan, ja seuraava tavoite olikin yöpymispaikkamme Hotelli Losevskaja Kiviniemessä (Лoceвo), jossa odotti myös päivällinen. Matkan varrella oli vähän kuin tottumuksesta lyhyt poikkeaminen Räisälän kirkonmäellä. Toinen pysähdys oli Tiurinlinnan raunioilla. Losevskajaan saavuimme mukavasti ajoissa niin, että hotelliin kirjautumisen jälkeen ehdimme kaikessa rauhassa majoittautua ja siistiytyä ennen päivällistä.

Oravankytö - Vuosalmi - Vuoksenranta - Lanakylä - Viipuri

Toinen matkapäivä perjantai 26.5. valkeni aurinkoisena, ja lämpötilakin kehittyi päivän mittaan sopivan kesäiseksi, mutta ei kuitenkaan autossa matkustamisen kannalta liian korkeaksi. Olimme jo illalla sopineet, että viemme varusteemme autoihin ennen aamiaista, jotta pääsemme matkaan ripeästi aamiaisen jälkeen. Olihan edessä jälleen paljon hidaskulkuisia kilometrejä.

Perjantain ensimmäinen kohde oli Vuoksenrannan Oravankytö, mutta ennen kuin matkaan kunnolla päästiin, pysähdyttiin Kiviniemen kauppojen tuntumaan, jotta osa porukasta pääsi ostamaan täydennystä matkaeväisiin. Tie Kuninkaanristin kautta Hirvisaareen saakka oli päällystetty ja kohtuukuntoinen. Hirvisaaressa ensimmäiset kilometrit Vuokselaan vievään risteykseen saakka olivat sorateiksi vielä kohtuullisessa kunnossa, mutta siitä eteenpäin tien kunto heikkeni niin, että ajonopeudet jäivät pääosin alle 15 km/h. Olemattoman lyhyitä paremman tien pätkiä lukuun ottamatta ajonopeudet pysyivätkin vaatimattomina pitkälle illan suuhun aina Vuoksenrannan kirkolle saakka. Oravankydön molemmin puolin rakennetut uuden Kiviniemi-Antrea tavararadan hulppeat ylikulkusillat katuvaloineen keskellä "ei mitään" vain korostivat teiden surkeaa kuntoa.

Oravankydössä pysähdyimme Tuulimyllymäen pihapiirin kohdalle, ja Erkki Virolaisen opastuksella tutustuimme vielä maastossa näkyviin rakennusten jäännöksiin. Häneltä saimme myös hyvän tietopaketin Oravankydöstä ja elämänmenosta siellä sotia edeltävältä ajalta.

Oravankydöstä jatkoimme Vuosalmelle, jossa pidimme kahvi- ja evästauon lauttarannassa. Sää oli aurinkoinen ja melko lämmin, joten pari meistä uskaltautui uimaan Vuoksessa. Ennen Vuosalmea pysähdyimme Haapsaarenmäellä pikaisesti neuvostosotilaiden vuoden 1941 kenttähautausmaan muistomerkillä, ja Vuosalmella poikkesimme ennen lauttarantaa veläisten pystyttämällä Vuosalmen taistelujen muistomerkillä.

Vuosalmelta Jeepit suunnattiin kohti Vuoksenrannan kirkonkylää. Tiellä ei nyt ollut matkaa hidastamassa sellaisia vesilammikoita kuin edellisellä kerralla kolme vuotta sitten, mutta kuopat ja urat pitivät huolen, että ajonopeudet pysyivät tasossa 10–15 km/h. Jo Vuosalmella lauttarannassa todettiin, että suunnitelmissa ollut Pöyryniemen tavoittelu jätetään pois, ja pysähdyksessä entisten Äyräpään ja Vuoksenrannan pitäjien rajapyykillä päätettiin jättää pois myös käynti Pampassa, jotta ehditään illalla ajoissa majapaikkaan Viipuriin.

Ennen Vuoksenrannan kirkonkylää ja kirkkoa poikettiin vielä Kaskiselässä Leiposiin hautausmaalla. Kirkonkylällä meillä oli mahdollisuus käydä myös Vuoksenrannan kirkon sisällä, sillä Erkki Virolainen oli saanut matkalle mukaansa kirkon avaimen.

Vuoksenrannan kirkonkylän jälkeen tie parani, ja Sokkalasta alkaen tie olikin Viipuriin saakka päällystettyä, Antrean kirkonkylästä (Hatula) alkaen suorastaan hyväkuntoista. Ainoastaan poiketessamme Antrean Lanakylään Matti ja Juha Jokisen isovanhempien kotipaikalle jouduimme ajamaan muutaman kilometrin matkan pikkutietä, joka oli kuitenkin pinnaltaan kohtuullisen tasainen. Ennen Lanakylää poikkesimme Antrean kirkonmäellä ja vanhalla hautausmaalla sekä Kuukaupin vanhan sillan ääressä. Lanakylän jälkeen oli myös lyhyt pysähdys Ihantalan taistelujen muistomerkillä.

Viipurissa hotellimme löytyi tovin kartta- ja paikannustutkiskelun jälkeen. Jeepit saatiin hotellin vartioituun parkkiin, ja asettauduttiin taloksi. Kun oli siistiydytty päivän matkapölyistä, siirryttiin Pyöreään torniin nauttimaan sinne ennalta tilattu päivällinen. Ennen nukkumaan menoa noudimme vielä hotellin vastaanotosta seuraavan aamun aamiaispaketit.

Viipuri -Koprala

Kolmannen matkapäivän ensimmäinen kohde oli Heinjoella entinen Kopralan kylä, jonne arvioimme helpoimmaksi päästä Ristseppälän (Житково) kautta. Johtoautomme kuljettaja asetti navigaattoriinsa paikan tiedot ja lähdimme liikkeelle. Aluksi matkasuunta näytti oikeanlaiselta, mutta vähitellen ajon jatkuessa Viipurin ohikulkutiellä reipasvauhtisena kohti Pietaria epäilykset ajosuunnan oikeellisuudesta alkoivat kasvaa. Väärästä ajosuunnasta varmistuneina jätimme Pietarin valtatien entisen Kattilaojan tienoilla ja suuntasimme autot kohti entistä Hotakkaa (Стрельцово) Muolaajärven pohjoispäässä.

Pian Hotakan jälkeen lähti tie entisen Ilveksen kylän kautta Heikurilaan, josta karttojen mukaan meni pieni tie edelleen Kopralaan. Kun jo tien alkupää oli kuoppainen ja muutoinkin heikkokuntoinen eikä Heikurilan – Kopralan välisen tien kunnosta ollut mitään tietoja, päätimme pienen palaverin jälkeen hylätä oikotien ja kiertää Sudenojan – Ala-Kuusaan – Mälkölän kautta Ristseppälään. Niinpä matka jatkui joutuisasti hyväkuntoisella asvalttitiellä. Oikeastaan ainoa vahinko toteutuneesta reitistä oli, että suunnittelemamme pysähdys Heinjoen kirkonkylässä jäi toteutumatta.

Tie Ristseppälästä Kopralaan oli ennakko-odotuksiamme parempikuntoinen. Kopralan kylän keskustassa oli pystyssä vielä useita suomalaisajan taloja, joissa asuttiin, mutta myös muutamia uusia taloja oli rakennettu. Oma kohteemme Kopralassa oli Sari Sintosen isoisän talo Lähteelä, joka sijaitsi kylän länsireunassa. Karttojen tutkiskelun ja pikaisen maastotiedustelun jälkeen saavutimme Lähteelän pihapiirin, jossa talosta ei ollut jäljellä muuta kuin kivijalka ja uunin paikalla tiilimurskaa sisältävä kohouma. Lisäksi pihassa oli pitkälle raunioituneen kivinavetan/-tallin jäännökset.

Koprala - Vatnuori - Imarta

Kopralan jälkeen seuraava tavoitteemme oli lauantaipäivän toinen kohteemme Tuomo Salomaan isän kotikylä Vatnuori Koivistolla. Alkumatka meni tulojälkiämme pitkin Sudenojalle saakka, mistä jatkoimme Kyyrölän – Perkjärven – Kuolemajärven – Karjalaisen – Muurilan – Humalojan kautta Koivistolle. Aluksi kuitenkin poikkesimme Ristseppälän keskustaan, missä osa matkalaisista kävi ostoksilla paikallisessa kyläkaupassa. Myös Koiviston keskustassa pysähdyimme toviksi paikalliselle torille, jossa oli menossa lauantaimarkkinat.

Koivistolta Vatnuoriin on matkaa runsaat 20 km, kokonaan hyvin huonokuntoista tietä, jossa ajonopeus parhaimmillaankin on vain runsaat 20 km/h. Matkan ensimmäisen 10 km tie menee Vatnuorinniemen länsireunaa aivan meren rannassa, ja tien varsi on täynnä toinen toistaan hulppeampia datshoja. Datsha-alueen loppuessa tie nousee niemen keskiharjanteelle ja siirtyy muutama kilometri ennen Vatnuorin kylää niemen itärantaan. Keskellä hienoja tervaleppälehtoja sijaitseva tie muuttuu äärimmäisen kuoppaiseksi, kiviseksi ja on täynnä syviä ja laajoja vesiallikoita, joissa vesi ulottui ovien alaosaan saakka. Viimeisellä noin 2 km matkalla ennen Vatnuorin kylää ajonopeudet jäivät alle 3 km/h, joten kävellenkin olisi edennyt nopeammin.

Perillä Vatnuorissa hieno merimaisema hiekkarantoineen korvasi monin verroin matkan vaikeudet. Aikanaan suuresta kylästä ei ollut jäljellä enää kuin hyvää vauhtia kasvillisuuden peittoon jäävät rakennusten perustukset.

Maisemien ihailun, talonpaikkojen tutkailun ja evästauon jälkeen oli aika lähteä paluumatkalle kohti Viipuria ja rajaa. Aluksi oli jälleen Jeeppejä koetteleva kahluuosuus, jonka jälkeen eteneminen hieman nopeutui, mutta oli edelleen hyvin hidas. Hyvän kuvan tästä etenemisen hitaudesta antaa se, että noin puoli tuntia ennen paluumatkamme alkua poikani Antti lähti paluumatkalle kävellen, ja hän ehti kävellä lähes 11 km ennen kuin saavutimme hänet ja poimimme kyytiimme.

Koiviston keskustasta paluu Viipuriin tapahtui Johanneksen kautta. Viipurissa pysähdyttiin vielä tuliaisostoksille, mutta Monrepon puistokäynnistä jouduttiin luopumaan, jotta tulomme rajalle Svetogorskissa ei menisi kovin myöhäiseksi.

Rajamuodollisuudet sekä Svetogorskissa että Imatran Pelkolassa sujuivat tällä kertaa joutuisasti. Lopuksi vielä ajo Imatralla Hotelli Rennon pihaan, jossa oli odottamassa Erkin auto, millä hän jatkoi vaimonsa Paulan kanssa kohti Sysmää. Matti, Juha, Sari ja Tuomo suuntasivat kohti Riihimäkeä. Markun kanssa lähdimme kohti Lammia ja Hausjärveä pudottaen kyydistä Antin Utissa, josta hän jatkoi siellä odottaneella autollaan kotiin Sipooseen.

Paavo Kuisma


 Kuvia matkasta

Paikalla 37 vierasta ja ei kirjautuneita