Kuisman sukuseura ry

Kesän 2013 sukujuhlassa Messilässä nousi esille ajatus tehdä keväällä 2014 jälleen kotiseutumatka Karjalankan­naksen kuismalaisille asuinsijoille jälleen pienen tauon jälkeen. Syksyn ja alkutalven aikana ajatusta "muhi­tettiin", ja alkuun matkalle halukkaiksi ilmoittautui niin runsaasti, että matka­mes­tarimme Kari ja Markku Kuisma olivat vai­keuk­sissa miettiessään toteuttamiskelpoista matkamallia. Kevättalven mittaan osanottajamäärä hieman pie­neni niin, että lopulliseksi matkustajamääräksi tuli 28. Heistäkin yksi joutui jäämään sairastumisen takia pois vie­lä aivan matkan kynnyksellä.

Matkan ajankohta oli toukokuun viimeisenä viikonvaihteena 24.–25.5.2014, ja aurinkoisen – suo­ras­taan helteisen – sään myötä saimme nauttia täysimittaisesti Kannaksen maisemien parhaista puolista. Toisistaan eriytyvien mat­ka­kohdetoiveiden seurauksena osanottajat jakaantuivat käytännössä kolmeen eri ryhmään. Suurin ryhmä (16 henkeä) oli liikkeellä bussilla Vaalimaan kautta. Imatran kautta rajan ylitti kaksi ryhmää: pikkubussilla matkannut yhden päivän matkaan tyytynyt viisihenkinen ryhmä sekä viime hetken poisjäämisestä kuusihenkiseksi supistunut ryhmä, jonka kulkuvälineinä olivat Markku Kuisman ja Matti Jokisen Jeepit.

Tässä matkakertomuksessa Kari Kuisma on tuottanut tekstin bussilla matkanneiden koke­muk­sista. Airi Ruokonen välittää päivämatkalaisten tunnelmia, ja Paavo Kuisma on koonnut maastoautoilla mat­kan­neiden elä­myksiä.

1. Päivämatka Harvakorpeen (Airi Ruokonen)

Äitimme Hellin Kemppisen os. Kuisma syntymäkoti on Kirvun Harvakorvessa. Sinne on rajalta lyhyt matka, joten tyy­dyimme yhden päivän matkaan. Pikkubussissa meitä oli kolme sisarusta Harvakorven väkeä sekä Kannakon Jaakko Helinä vaimonsa kanssa. Autonkuljettajanamme toimi Raimo, joka tuntee alueen tarkkaan. Lähdimme matkaan yhdessä kahden maastoauton kanssa Imatralta, jossa pitkä­mat­kalaiset olivat yöpyneet. Rajalta pääsimme eteen­päin ilman sen kummempia ongelmia. Reissun alku­päässä käydään yleensä Ensossa Sorvalin valinnan kaut­ta, josta saa virvokkeita matkaa varten. Niin tapahtui tälläkin kertaa. Pysähdyimme Kuismalassa, jossa suvun koti­paikkoja on vielä jäljellä. Kuis­ma­lassa on syntynyt 1676 oma esi-isäni Matts Bertilsson Kuisma. Matka pölyisellä tiellä jatkui, yhdellä pysähdyspaikalla löysimme korvasieniä. Kaikin puolin keväinen luonto näytti parhaat puolensa.

Matka jatkui Ylikuunuun, josta edelleen kohti Harvakorpea Ilmeelle menevää tietä pitkin. Tästä poruk­kamme erkani, kun muuta suuntasivat kulkunsa omille kotikonnuilleen. Meille riitti Harvakorpi ja Koivikkomäki, vaikka ra­ken­nuksista on jäljellä vain osa kivijalkaa. Paikan henki tuntuu kuitenkin yhä. Näitä polkuja asteli maamoni mun, ja asteli maamoni maamma.

Markku Kuisma kulki kanssamme ja varoitteli käärmeistä. Niitä emme nähneet, mutta saimme taas uutta tietoa su­vun asuinsijoista. Harvakorpeen on tultu vasta suhteellisen myöhään asumaan. Mäen­töyräälle rakennettu tiilestä tehty talo Ollila oli valmistunut vuonna 1914. Sitä ennen paikalla oli puinen talo, jonka historia ei ole tiedossa. Samoihin aikoihin rakennettiin toinen talo Eskola, johon Esko Simonpoika muutti perheineen asumaan. Kävimme tämän talon pihapiirissä. Selvisi, että siinä asui äitini lapsuudenaikainen leikkitoveri Eskon Esteri, joka on Markun täti. Ollilaa asuttivat Olli ja Kristiina Kuisma perheineen, Eskolassa asui Ollin serkku Esko Kuisma perheineen.

Maastoautolla liikkuneet jatkoivat matkaa omille tahoilleen. Nelivetoisista autoista huolimatta liik­ku­mi­nen syrjäisillä teillä rajan takana alkaa olla hankalaa. Kävelimme vajaan kilometrin matkan Koivikko­mäkeen, jonne isovanhempani Olli ja Helena Kuisma perheineen muuttivat vuonna 1938, Taavetti Kuisman jäädessä asumaan Ollilaan. Matti Kuisma muutti Pirkkoon perheensä kanssa. Koivu, josta tila oli saanut nimensä, oli kaatunut pitkin pituuttaan. Tam­mi sen sijaan kasvoi voimallisena, myös marja­pensaita ja humalaa kasvoi pihapiirissä. Tästä kodista äitini lähti evakkoon. Helena-mummo ei evak­koon joutunut lähtemään, sillä hän menehtyi syöpään syksyllä 1938. Perhettä kohtasi vielä toinen raskas menetys, kun perheen esikoispoika kaatui Kollaalla 10.3.1940. Kun omat kotikonnut oli jätet­tävä suurten menetysten lisäksi, perheen elämä ei enää palannut entiselleen, vaikka Orimattilasta löytyi per­heel­le uusi kotipaikka sodan päätyttyä.

Matkamme jatkui läheiselle Kannakon tilalle, josta Jaakko on kotoisin. Talot rakennettiin ennen kau­niille paikalle. Hieman mielikuvitusta käyttäen voin loihtia eteeni näkymän, miten siinäkin tilalla ennen elettiin. Oli koti ja kontu, kaikki tarpeellinen lähellä. Kannakon pihasta näkyi myös Pirkon tila, jonne Matti Kuisma perheineen muutti. Kun olimme parkissa Kannakon kohdalla, kaksi nuorta miestä py­säh­tyi autolla tenttaamaan meitä, millä asialla olemme. Toinen miehistä oli sotilaan asussa, toinen siviili­vaatteissa. Kuljettaja osasi selvittää asian, ja saimme jatkaa mat­kaa. Meillä oli tarvittavat luvat Ilmeelle saakka, vaikka sinne emme tällä retkellä edes yrittäneet.

Matkasimme vielä Kirvun kirkonmäelle, josta kirkko tuhoutui sotien jälkeen. Seija-sisko laittoi Koivik­ko­mäestä poi­mi­mansa kukkakimpun muistomerkille. Muistomerkin sanat kantavat yhä edelleen; Herra, sinä olet meidän tur­vam­me polvesta polveen (psalmi 90:1).

Pyörähdimme paluumatkalla katsomassa Kirvun parantolan jäännöksiä, joista oli näkyvissä enää osaksi purettua seinää. Huuhtelimme helteisen päivän pölyt iholtamme uimalla Herajärvessä. Kotimatkalla ajoimme Tietävälän kautta mäkisiä ja mutkaisia teitä.

Matka suvun entisille kotipaikoille on aina voimakas elämys. Niin oli tämäkin. Menneisyys rakentuu pala palalta, ja ymmärrys Karjalan kansan suureen menetykseen muuttuu ymmärrettäväksi.

2. Jeepit testissä (Paavo Kuisma)

Maastoautoryhmämme kokoontui jo perjantai-illaksi (23.5.) Imatralle Hotelli Vuoksenhoviin. Illan aikana käy­tiin läpi vie­lä viimeiset matkasuunnitelmat ennen nukkumaan menoa. Huoneemme olivat paahteen puolella, ja helteinen paivä oli kuumentanut ne ruotsalaisen saunan lämpölukemiin, joten nukkumisesta ei tullut oikeastaan mitään, vaikka ikku­nat ja ovet pihalle olivat koko yön apposen avoinna. Onneksi läpi yön jatkunut satakielten konsertti kevensi hautovan kuumuuden painostavaa tun­nelmaa. Huonosti nukuttuun yöhön nähden olimme varhain lauantaiaamuna silti kohtuullisen pirteitä aloittamaan seikkailumme Karjalankannaksen teillä ja tanhuvilla.

Viimeisetkin päivämatkalaiset saapuivat, asettauduimme kulkuneuvoihin matka-asiakirjojen mukai­ses­ti ja suun­ta­simme kohti rajaa tavoitteena olla ensimmäisten joukossa Svetogorskin rajatarkastuksessa. Tässä onnistuim­me­kin hyvin, sillä Svetogorskissa edellämme oli vain yksi henkilöauto. Rajamuo­dol­li­suudet sujuivat hyvin, mitä nyt Matin upouusi Jeep aiheutti rajatarkastajissa pientä hämmennystä.

Valuutanvaihdon, kulkuneuvojen tankkauksen sekä Sorvalin Valinnassa tehtyjen muona- ja virvo­ke­täydennysten jäl­keen ajoneuvot suuntasivat Antrean kautta Sairalaan ja sieltä edelleen kohti Harva­korpea. Antrean jälkeen ennen Koljolaa Salo-Olkinuorassa saimme ensi tuntuman siitä, että edellisellä matkallamme vuonna 2012 alkuvaiheissa ollut Kiviniemi – Antrea rautatietyömaa oli edennyt pitkälle.

Itse matkasin Jokisen Matin Jeepissä, ja ennen Harvakorpea meillä oli tavoitteena ajaa Leinjärven poh­jois­puolitse Leinjärven ja Taurunjärven välissä sijaitsevalle Aroperänmäelle, josta olisin pistäytynyt katsastamassa Leinjärven rannassa sijainneen isäni syntymäkodin Paunahon pihapiirin. Heti alku­mat­kassa sijainnut puomi oli kuitenkin en­nak­koepäilyjeni mukaisesti kiinni, ja paikalle vartiokopista il­mes­tynyt nuorehko puominvartija ilmaisi ystävälliseen vaik­ka­kin tiukkaan sävyyn, että puomin takana ole­va alue on "zona secreta". Yhteisen kielen puuttuessa enempää ki­nas­telematta käänsimme Jeepin keulan takaisin ja lähdimme muiden perään kohti Harvakorpea.

Päivämatkalaiset ja Markun Jeep-porukan tavoitimme Kuismalassa, jonne he olivat pysähtyneet tauolle. Lyhyen tauon jälkeen matka jatkui, ja seuraava pysähtyminen oli Harvakorvessa. Itse lähdin Laakon Jalmarin kanssa tar­kistamaan hänen syntymäkotinsa sijaintitiedot sekä selvittämään mahdollista ly­hyem­pää kävelyreittiä autolla kul­ku­kelpoiselle tielle. Muut jäivät katsemaan heille tärkeitä Harvakorven kohteita. 

Harvakorvessa meidän Jeep-matkalaisten tiet erosivat päivämatkalaisista, jotka aloittivat paluumatkan takaisinpäin. Jeepit jatkoivat kohti Ilmettä, jossa tavoitteenamme oli Salonkylä ja siellä Ylermi Luukon syntymäkoti. Ylermi oli käynyt paikalla edellisen kerran kuusi vuotta sitten, ja paikan piti olla selvä: "aivan tien varressa ja 150 m Osuus­kaupan rapuista länteen". Saavuimme perille ja löysimme helposti osuukaupan raput. Kaupan rau­nioi­den takaa löytyi myös melkoinen varasto tiilisiä salaojaputkia sotia edeltävältä ajalta, mutta Ylermin synnyinkodin kivijalka ei ollutkaan siellä, missa sen piti olla. Tovin kiertelyn ja koordinaattien uusintatarkistusten jälkeen päädyimme viimein oikealle paikalle; kivijalka ja tuvan portaat löytyivät runsaat sata metriä lännempää myrskyn kaatamien kuusten muodostaman ry­dön alta, Ylermi ikuistettiin kotiportailla Suomen lipun kera, ja kaikki olimme tyytyväisiä.

Salonkylästä matka jatkui ensin takaisin Ilmeelle sekä sieltä edelleen kohti Hiitolan Kuoksjärveä ja Nol­vinmäkeä tavoitteena Jokisen Matin äidin kotipaikka. Ilmeellä poikkesimme entisen kasva­tus­laitoksen "Hovin" pihäpiirissä, jossa vielä muutamia vuosia sitten toimi paikallinen rajavartioston esikunta. Pysähdyimme tietysti myös Ilmeen kirkon pihassa toteamassa kirkkoraunion alennustilan jatkuvan.

Ennakkotyön perusteella Nolvinmäestä tiedettiin, että Jeepeilläkään emme pääse kilometriä lähemmäksi tavoitetta – odotettavissa oli siis hikinen kävely pusikoituneiden ja metsittyneiden maiden läpi. Markun Jeep-porukka ja Matti sekä Ylermi jäivät autojen luo. Kohdetalon koordinaatit GPS-laitteeseen tal­len­nettuna lähdin Salomaan Tuomon kanssa hakeutumaan kohti tavoitetta. Muutamien kaarteluiden ja paikkatarkistusten jälkeen saavuimme olettamaamme kohteeseen. Paikalta löytyi pitkälle maatunut ja kasvillisuuden alle häviämässä oleva talonpaikka sekä sen tuntumassa melko hyväkuntoinen kivi­na­vetan runko. Lisäksi tunnistimme lähistöltä saunan jäännökset. Tyytyväisinä kirjasimme paikan koor­di­naatit, sillä aikaisemmilla matkoilla paikkaa ei oltu onnistuttu varmistamaan. Tosin jälkitarkistuksessa nytkin kävi niin, että itse asiassa koordinoimme lähinaapurin. Onneksi nyt kuitenkin tiedetään, missä Matin äidin kotitalo on sijainnut tällä matkalla koordinoituun taloon nähden!

Paluumatkalla kartoitimme Tuomon kanssa vielä kulkureitin seuraavaa käyntiä varten. Kun saavuimme vihdoin ta­kaisin autoille, päivä oli kulunut niin pitkälle, että tiesimme myöhästyvämme väistämättä vähintäänkin tunnilla Loso­voon varatulta illalliselta. Juuri kun olimme lähdössä kohti Losovoa, Juhani soitti ja ilmoitti, että ravintola ei odota meidän saapumistamme, joten meidän olisi syytä hakeutua matkan varrella johonkin aterialle.

Tuomon ja minun metsämatkan aikana Matti oli omalta osaltaan etsinyt lähemmäksi Nolvinmäkeä tulevaa ajo­kel­poista uraa ja olikin löytänyt paikan, josta jälkikäteisessä tarkastelussa totesimme olevan vain noin puolen kilo­metrin kävelymatka suhteellisen helppoa maastoa. Markun Jeepistä oli puolestaan odotusaikana hävinnyt virrat, mistä aiheutui jatkossa hieman ongelmia ja matkasuunnitelmien uudelleen arviointia.

Matin Jeepin avustuksella Markunkin kulkuneuvo saatiin käyntiin, ja matka Käkisalmen kautta Hotelli Losevskajaan Kiviniemessä pääsi vauhtiin. Losevskajaan saavuimme ennakko-odotustemme mukaisesti noin pari tuntia myö­hässä, joten Juhanin puhelun antaman viestin mukaisesti emme edes yrittäneet kysellä päivällisen perään. Ase­tuimme huoneisiimme. Itse huuhtelin päivän metsässä tarpomisesta ker­ty­neen hien sekä ihoon takertuneet neulaset ja muut roskat virkistävässä suihkussa. Vatsat täy­tettiin omista eväistä kyytipoikana Matin keittämät kahvit sekä Karin pöytään tuoma kuohujuoma. Päivän ko­kemusten lyhyen kertaamisen jälkeen yöunta ei tarvinnut pitkään odotella.

Sunnuntai aamu valkeni kesäisen aurinkoisena. Ripeän aamiaisen jälkeen matkatavarat autoihin ja mat­kaan paitsi, että ensin piti saada Markun Jeep käyntiin. Matin Jeepin virran avulla tilanne ratkesi, ja kaikki kulkuneuvot suuntasivat Pyhäjärven Kiimajärven rannalle Porsaanmäkeen, tavoitteena "tarkastaa" Putinin ja kavereiden datsat. Hyväpintainen, päällystetty, vaikkakin kapea tie vei Porsaanmäelle. Mäen harjalla vastassa oli puomi, johon matka tyssäsi.

Tovin datsojen ihailun ja yhteiskuvan jälkeen ryhmittäydyimme osin uudelleen. Osa Jeepeissä mat­kanneista siirtyi bussiin ja Jeepit ottivat kyytiinsä veljekset Juha ja Matti Kuisman vaimoineen ta­voit­teena käydä entisessä Lupran kylässä Juhan ja Matin isän kotipaikalla. Itse lähdin Markun Jeepin mu­kaan "kartanlukijaksi".

Kartalta katsoen matka Lupraan ei ollut erityisen pitkä, silti ilmoitimme, että matkaan on syytä varata ainakin pari tuntia. Loppujen lopuksi tämäkään ei riittänyt, sillä käyntiimme Luprassa kului lähes 3,5 tuntia, ja matkanopeutemme oli hitaimmillaan vain runsaat 3,5 km/h. Perille kuitenkin pääsimme. Juhan ja Matin isän kotitalosta ei ollut jäljellä jälkeäkään, mutta paikalle oli rakenteilla ja osin jo käy­tössä uusi navetta, jossa paikallinen fermeri kasvatti lihanautoja ja sikoja. Yhteisen kielen puut­tu­misesta huolimatta hän kutsui meidät tutustumaan navettaansa esitteli innokkaasti paikkoja.

Kiviniemessä bussi oli odottamassa matkalaisiaan. Jälleen matkustajien uudelleen sijoittumista, bussi lähti Vuoksen eteläpuolelle kohti Muolaata, ja Jeepit suuntasivat kohti Kuninkaanristiä, sillä matka­suun­nitelmamme oli palata Ensoon reittiä Kuninkaanristi – Torosaari – Vuoksela – Haapsaarenmäki – Vuo­salmi – Kaskiselkä – Vuoksenranta – Sokkala – Antrea – Enso.

Alkumatkan Torosaareen saakka tie oli pääosin päällystetty ja osittain melko hyvä­kuntoinenkin. Mat­kan varrella sivusimme muutaman kerran Kiviniemen–Antrean ratatyömaata päästen todis­ta­maan työmaan massiivisuutta. Tie Torosaaresta Vuok­selaankin pysyi vielä kohtuukunnossa vaikka olikin enää sora­pintainen. Vuokselan jälkeen tiet piene­nivät, ja raskaat puutavarakuljetukset olivat murjoneet ne niin kuop­pai­siksi, että ajonopeudet putosivat keskimäärin noin 10 km/h tasoon.

Haapsaarenmäessä pysähdyimme lyhyesti neuvostosotilaiden kenttähautausmaalle. Vuosalmessa kä­vimme ve­nä­läisten pystyttämällä Vuosalmen taistelujen muistomerkillä. Kahvi- ja evästauon pidimme Vuoksen rannalla vasta­päätä Äyräpäätä. Sunnuntaipäivä oli helteinen, Vuoksi kimmelsi auringossa, eikä veden lämpötilakaan ollut enää mitenkään hyytävä. Oli siis mitä sopivin tilaisuus käydä uimassa pai­kalla, jossa 70 vuotta sitten suoma­lais­miehet joutuivat uimaan Vuoksen yli henkensä hädässä.

Evästauon jälkeen matka jatkui kohti Vuoksenrantaa. Venäläisissä kartoissa tie on numeroitu valtatiena A126. Vuoksenrannan kirkolle saakka tie oli kuitenkin kunnoltaan sellainen, että jouduimme paikoin tutkailemaan ennalta, voiko edes Jeepillä ajaa paikan yli. Vuoksenrannan kirkolla pysähdyimme kirkon kohdalla ja kävimme katsomassa ja ikuistamassa kirkkoa. Kirkonkylän jälkeen tie hieman parani, mutta oli edelleen rautatietyömaan kohdilla melko heikossa kunnossa aina Yläjousjärvelle saakka. Sen jälkeen tie erkani ratatyömaalta, ja sen kunto alkoi parantua kohti Antreaa ajettaessa.

Alkuperäisen matkasuunnitelman mukaisesti tarkoituksenamme oli kääntyä Sokkalasta kohti Koljolaa ja ajaa sieltä edelleen Taurunkylälle. Luprassa viipymisen ja Vuokselan – Vuoksenrannan välin hitauden seu­­rauksena ilta alkoi kuitenkin lähestyä. Markun Jeepin sähköongelmien takia päätimme luopua tällä­kin kertaa Taurunkylän matkasta, ajaa suoraan rajalle ja mahdollisimman pian turvaan Koti-Suomeen.

Rajatarkastus Svetogorskissa sujui nopeasti, mutta Tax Free -myymälä meni kiinni nenämme edessä puoleksi tun­niksi "lakisääteiselle tauolle". Puolituntisen odottelun jälkeen "pakolliset" ostokset saatiin tehtyä, ja matka pääsi jat­ku­maan kohti kotia.

3. Viholan Riviera ja muita bussielämyksiä (Kari Kuisma)

Lauantai aamuna Leppävaaran asemalla klo 05.00 kokoontui 10 henkeä ajoissa valmiina lähtöön. Pai­kalle tulikin normaali iso bussi, vaikka piti olla pienempi 30 hengen bussi. Kuisman veljekset vaimoi­neen tulivat kyytiin Por­voosta ja Karhulasta Sirpa ja Matti. Matka jatkui kohti Vaalimaata.

Tullissa kului noin puolitoista tuntia ennen, kuin päästiin lähtemään kohti Illilän kartanoa Kilpeenjoella. Matkan viimeinen osuus Kilpeenjoella oli kuitenkin liian kapea suurelle bussille, ja Marja Mielonen oli sitä mieltä myös, että hän voi tulla vielä toisenkin kerran tänne ja päästä sitten pienemmällä ajokilla perillekin!

Matka jatkui kohti Kirvun Matikkalaa ja Paavolaa, hellettä riitti ja tuttuja maisemia, kaupassa poikettiin Sairalassa. Osuuskaupan vanhassa myymälässä oli nostalgista! Matikkalan tienhaarassa ei ollut viittaa, ja ajettiin ensin ohi. Siis takaisin, ja sieltä löytyi myös Matikkala, ja hieno maisema Helisevän järvelle. Kuoharimaljat nostettiin ja nau­tittiin kevyt ruokailu hienolla mäen rinteellä. Käki kukkui niinkuin Kar­jalassa kuuluukin.

Matka jatkui Räisälään, jossa lyhyt pysähtyminen ja keskustan kaupassa ostoksilla. Räisälästä suun­nattiin edelleen Marjalanniemeen. Eilan ohjeiden mukaan ajettiin, päästiin 100 metrin päähän bussilla, lopuksi pieni kävely.

Perillä oli hieno vastaanotto, pöydässä Eilan piirakoita ja kuivakakkua, talon väki tarjosi keksejä pii­rakka ja muu­ta­maa makoisaa syömistä, kuohuvaa ja vodkasnapsia, kahvia ja brandia. Osa nautti niistä ulkosalla kesä­ma­jassa ja loput keittiössä ja olohuoneessa. Juhani ilahdutti isäntäväkeä hienolla laululla ja herkisti myös matka­seu­ransa. Jälleen hieno tarjoilu ja lämmin yhdessäolo. Siinä kului aikaa n. 1.5 tuntia.

Mietittiin matkaa Käkisalmen kautta, mutta ryhmä tuli siihen tulokseen, että ajetaan sittenkin suoraan Kiviniemeen. Majoituttiin helteiseen hotelliin, osa matkalaisista kävi uimassa Vuoksessa. ja sitten il­lal­liselle. Hotelli oli täynnä, ja Andrei tuli kertomaan, että oli kerrottu, että ruokailuajoista piti pitää kiinni ja että myöhästyvälle maasturiporukalle ei enää ole mahdollista tarjota ruokailua. Andrein mu­kaan joh­don kanssa tuntui oleva ongelmia. Lähetin terveiset joh­dolle, että aikaisemmin on joustettu, ja ruokailu oli aina järjestynyt myös kaikille ryhmille joustavasti? Maas­turiryhmän tuli ”normaaliin aikaan”, ja ruokailu järjestyi omatoimisesti. Trangian avulla keitettiin, ja omista matka­eväistä saatiin myös illallinen.

Aamulla selvisi, että ravintolassa oli järjestetty ruokailu ”kabinettiin”, mutta kukaan ei muistanut kertoa siitä Andreille, eikä meille? Olivat myös ihmetelleet, koska maasturiryhmän passeja ei tuotu konttorille. Aamupalan jäl­keen kävin hakemassa passit ja ryhmäviisumit. Andrei oli tulkkina, ja hieman oli kireä tunnelma.

Lähtö oli klo 9 maissa kohti Kiimajärveä ja Putinin porukan huviloita. Hienolla paikalla Kuismannie­messä olivat datsat. Ryhmät jakaantuivat, maasturit ja lupralaiset lähtivät omalle reissulle, ja bus­si­laiset vietiin Haitermaan Kuismien taloja katsomaan. Hienot pellot kohti Suvannon rantoja olivat suh­teellisen hyvässä kunnossa, ei ollut jättiputkia pelloilla. Sakkolan kirkolla, kirkon rauniolla kuvattiin, ja jatkettin kohti Haparaisia. Poikettiin Osuuskaupan myymälässä, josta oli uusittu ulkoseinät. Vanhat seinät olivat palaneet?

Takaisin Kiviniemeen ja odottelua, koska saapuvat maasturit Luprasta. Oli ollut melkoisen mie­liin­pai­nuva mat­ka­reitti, mutta perille olivat päässeet ja myös sieltä takaisin.

Matka jatkui kohti Muolaan Telkkälää. Pikkutie kylään oli todella vaikea, vain bussikuskin ammatti­mainen ajo­taito teki sen, että päästiin käymään Telkkälässä.

Telkkälästä suunnattiin eteenpäin kohti Viholaa. Yksi harha-ajo, nähtiin todellinen rahamiesten datsa-alue. Vartijoilta sain tarkan paikkatiedon ja ajo-ohjeen Viholaan (hyvin kävi, molemmat ymmärsivät). Viholan tien loppuosa oli muis­tojen mukainen. Ainoa muutos edelliseen käyntiin oli se, että vastaan tuli jat­kuvasti maastureita ja henkilö­autoja. Perille päästiin ja todettiin, että ranta oli täynnä aurin­gon­palvojia ja uimareita. Grillit olivat käytössä, ja muutama nuotiokin oli rannalla. Meidänkin porukasta löytyi niitä, jotka kävivät uimassa Muolaan Rivie­ral­la. Kuoharimaljat kohotettiin Viholan Kuisman taloille, hienot muistot jäivät Juhanille ja tytöille näistä maise­mista.

Matka jatkui kohti Viipuria, jossa vietettiin vajaa tunti. Tullista päästiin läpi ennätysnopeasti. Osa po­ru­kasta jäi Kar­hu­laan, olipa mukava matka, oli kommentti. Seuraavat jäivät Porvooseen.

Kaikki sujui hyvin, ja tuo Lupran matka oli uskomaton, oli porukan kommentit. Ja tavataan Noor­markussa!

Tamperelaiset vietiin Pasilan asemalle ja loput Leppävaaraan. Kaikilta tuli postiivista palautetta. Itselleni jäi mieleen, että joka vuosi nuo vanhat tiet ovat aina vain huonompia ja vaikeampia. Kun näille tuskin tulee Venäjän valtiolta mitään tiemäärahoja tulevaisuudessakaan, ja kun paikallset asukkaatkaan eivät itse pysty mitään teiden hyväksi tekemään, jatkossa voidaan jättää ehdottomasti pois isot bussit ja miettiä, voidaanko matkoja tehdä rajoitetusti edes muilla kuin maastureilla! Tulevaisuus näyttää, onko vielä millaisia ryhmiä lähdössä matkalle?

 Kuvia matkasta