Kuisman sukuseura ry

Kotiseutumatka 2015

kotiseutumatka2015 52 20170419 1297195872Kevään 2015 kotiseutumatka Karjalankannakselle tehtiin Helatorstain aikaan 14.–15. toukokuuta. Aikai­semmista mat­koista poiketen mukana ei ollut lainkaan bussia, vaan matkan kaikki 28 osan­ot­tajaa jakaantuivat kuuteen eri autoon, joista muodostui kolme erilaista matkakohteiden mu­kaista auto­kuntaa. Suurin ryhmä oli Raimo Turtiaisen lähisukulaisistaan kokoama team-Turtiainen, jonka pääkoh­teena oli Kirvun Roinila ja toisena kohteena Antrean Koljola. Tämä 13 hengen ryhmä (+ kul­jettajat) liik­kui Raimo Pekkalan kahdella pienoisbussilla. Toisen autokunnan muodostivat Markku Kuisman ja Matti Jokisen jeepit, joissa matkasi kahdeksan henkeä. Tämän autokunnan kohteet olivat Kirvun Harva­korvessa, Karjalan ta­sa­vallan puolella Hiitolassa, Vuoksenrannan Oravakydössä, Sakkolassa ja Koiviston Vatnuorissa. Kolmas auto­kunta muodostui Ukkosen veljesten (Kimmo ja Pasi) maastoautoista (team-Ukkonen), joissa oli seitsemän mat­ka­laista. Toinen autoista oli viritetty Off-Road -malliksi, jolla pääsi täysin tiettömänkin taipaleen takana oleviin kohteisiin. Itse matkasin tässä autossa. Kolmannen ryhmän kohteita olivat Kirvun Harvakorpi sekä Koljola ja Taurun­kylä Antreassa.

Huolimatta autokuntien eri suuntiin sijoittuvista matkakohteista matka tehtiin yhteisellä ryh­mä­vii­su­milla siltä osin, kenellä ei ollut henkilökohtaista pitkää viisumia. Lisäksi olivat auto­koh­taiset raja­vyö­hy­keluvat sekä Karjalan ta­sa­vallan erillislupa jeepeille. Yhteisestä ryh­mä­viisumista ei koitunut vaikeuksia missään vai­heessa itse Kannaksella, mutta paluumatkan ra­jan­ylityksessä koetut on­gelmat osoittivat, että käytetyn mat­ka­mal­lin tilanteessa parasta olisi, että kaikilla olisi henki­lö­koh­taiset viisumit tai enin­tään autokuntakohtaiset ryh­mä­viisumit. Lisäksi viisu­mia hakiessa on syytä varata kertaviisumissakin lisä­päiviä vaikkapa huonojen teiden takia syn­ty­vien viiveiden varalta. 

1. matkapäivä

Raja ylitettiin Imatralta, jonne etäämpänä Koti-Suomessa asuvat kokoontuivat Hotelli Vuok­sen­ho­viin jo keski­viik­ko­iltana 13. toukokuuta. Torstaiaamu 14.5. valkeni sateisena, Pekkalan pienois­bussit saapui­vat, matkalaiset aset­tau­tuivat matka-asiakirjojen mukaisesti järjestäytyneinä ajo­neu­voihin, ja kuuden auton jono suuntasi kohti rajaa. Muo­dol­lisuudet Svetogorskin raja-asemalla veivät tällä kertaa hieman tavanomaista enemmän aikaa, lähes tunnin.  

Rajan jälkeen Svetogorskissa suoritettujen autojen tankkausten, valuutanvaihdon ja "pakollisen" Sor­va­lin Valinnassa käynnin jälkeen kaikki autot ajoivat Antrean kautta Kirvun Sairalaan, jossa pysähdyttiin "huoltotauolle" Sairalan entisen osuuskaupan pihaan. Muutamat matkalaiset tekivät vielä viimeisiä tar­vi­ketäydennyksiä osuuskaupparakennuksessa sijaitsevasta makasiinista.

Sairalasta pikkubussien ja Ukkosen veljesten maastoautojen autokunnat jatkoivat kohti Roinilaa ja Har­va­korpea. Jeepit lähtivät Kirvun kirkonkylän suuntaan tavoitteena Markku Kuisman isän ko­ti­paikka Kar­ja­lan­rannassa Kirvujärven etelärannalla. Kirvujärven ja Torajärven välisen Alajoen ylittävä silta Vehka­päässä oli kuitenkin niin huonokuntoinen, että tavoitteesta oli luovuttava.

Matkalla Roinilaan ja Harvakorpeen team-Turtiainen ja team-Ukkonen pysähtyivät toviksi aikai­sem­mil­ta matkoilta tutussa vakiopaikassa Inkilässä (Kuismala). No­peimmat ehtivät pyörähtää tutkimaan myös paikallisen makasiinin tuotevalikoimaa. Matka jatkui, ja muutaman kilometrin ohiajon jälkeen team-Turtiainen saatiin ohjattua oikeaan kohtaan Roinilassa, jonne pikkubussit ja Pasin maastoauto jäivät. Kimmon Off-Road-auto otti kyytiinsä Jalmari Laakon ja hänen siskonsa Tiinan, ja suuntasimme kohti Vallittulaa, jossa Jalmarin synnyinkodin rauniot ovat noin kilometrin etäisyydellä maantiestä tiettömän taipaleen takana. Taitava kuskimme Kimmo vei sujuvasti kul­kuneuvonsa perille, ja Jalmari pääsi näyt­tä­mään sisarelleen oman synnyin­paikkansa.

Vallittulasta palasimme Harvakorpeen, jonne oli ilmestynyt myös jeeppien autokunta. Markku esitteli Kimmolle ja meille muille Harvakorven mäkeä, josta Kimmon isoisoisä oli saanut kodin kasvattilapsena. Harvakorvesta jeepit jatkoivat Ilmeen suuntaan ja sieltä edelleen kohti Hiitolaa ja Koksjärveä, tar­koi­tuk­sena saada viimeinkin sijoitettua paikalleen Matin äidin kotipaikka Nol­vinmäessä. Illalla hotellissa tosin saimme kuulla, että sateen ja toivottoman märän maaston takia yritys piti tälläkin kertaa keskeyttää.

Off-Road -autokuntamme puolestaan palasi Harvakorvesta Roinilaan, jossa Pasin maastoauto ja team-Turtiaisen pikkubussit jo odottelivat. Roinilan kävijät arvioivat löytäneensä erinäisten vä­li­vaiheiden jäl­keen ta­voittelemansa kohteet, ja matkaa päästiin jatkamaan. Suunta otettiin takaisin etelään, Inkilässä pysähdyttiin jälleen, ja nyt useampi tutustui paikallisen makasiinin tuo­te­valikoimiin, taisipa joku tehdä ostoksiakin.

Sairalassa käännyimme kohti Kirvun kirkonkylää tavoitteena entinen Kirvun luontoisparantolan alue Hera­järven rannalla. Katselimme parantolan rappeutuvia raunioita ja kävimme toteamassa He­rajärven kirkkauden – viileähkö, sateisen nihkeä sää ei kuitenkaan houkuttanut ketään uimaan. Team-Turtiaisen mukanaan tuomilla kerta­käyt­tö­grilleillä paistettiin makkarat, keitettiin kahvit, nautittiin kuohujuomat, ja pidettiin kunnon kenttä­lounastauko, kun sopivasti sateissakin osui koh­dalle riittävän pitkä tauko.

Herajärveltä suunta otettiin kohti Käkisalmea, jossa yöpyminen oli varattu Hotelli Korelaan. Al­ku­mat­kasta kuitenkin pysähdyttiin toviksi Kirvun kirkonmäelle, josta jatkettiin poikki Kannaksen Räisälän kautta suoraan Käkisalmeen. Hotellilla jeeppi-ryhmä yllätykseksemme jo odotti meitä. Asetuimme ta­loksi, nautimme ennalta tilatun yksin­kertaisen päivällisen, ja illan päätteeksi ker­tasimme tovin "kupin" ääressä päivän kokemuksia ennen nukkumaan menoa.

Käkisalmessa saimme tuntumaa myös sikäläisen terveydenhuollon päivystysvastaanottoon, kun aset­tues­samma hotelliin Seppo Kuisma kaatui portaikossa murtaen ranteensa. Onneksi löytyi osoite avoin­na olevaan vastaanottoon, jossa apu saatiinkin nopeasti. Sepon omin ja mukana olleen tyttärensä Mian sanoin diagnoosi tapahtui nopeasti ja asiantuntevasti, ranne "paketoitiin" ja mukaan saatiin alkulääkitys sekä ohjeet hakeutua heti kotiin palattua lääkärille jatkohoitoon.

2. matkapäivä

Perjantai 15. toukokuuta valkeni poutaisena ja aurinkoisena. Aamutoimien ja aamiaisen jälkeen pi­kai­nen tutustuminen hotellin lähiympäristöön, hotellin lähtömuodollisuuksien jälkeen joukkomme siir­tyi varusteineen autoihin aja­tuksissaan alkaneen päivän uudet haasteet. Lyhyt kierros Kä­ki­salmessa, py­säh­dys ja jaloittelu Käkisalmen linnan tuntumassa, minkä jälkeen kaikki auto­kun­nat suuntasivat ensin kohti Räisälää. Räisälässä vielä yhdessä lyhyt tauko kirkonmäellä.

Räisälästä jeeppien ryhmä suuntasi ensin Vuoksenrannan Oravankytöön, sieltä Sakkolaan (mm. Hai­ter­maa ja Kiviniemi) ja edelleen Koivistolle, jossa tavoitteena oli Vatnuori. Oravankydön ja Sakkolan osalta ryhmä eteni lähimain suunnitellussa aikataulussa, mutta Koivistolla tiet olivat niin huonossa kunnossa, et­tä aikataulut pettivät täysin. Tämän seurauksena myös paluu rajalle viivästyi ennalta ilmoitetusta usei­ta tunteja, mikä aiheutti jon­kin­moista ärtymystä osalle jo rajalla Sve­to­gorskissa odottelevista mat­ka­laisista.

Ryhmäviisumin takia kaikkien piti tulla samanaikaisesti rajan yli. Kun sitten rajatarkastuksessakin oli odot­tamattomia hidasteita, kävi loppujen lopuksi niin, että tarkastusjonossa kahden viimeisen osalta, minä toisena, ryhmäviisumi ehti umpeutua noin pa­rikymmentä sekuntia ennen kuin rajavirkailija ehti lyödä passiin poistumisleimaa. Hetken sel­vittelyn tuloksena onneksi jo tarkastetut autokunnat saivat jatkaa rajan yli, mutta meidän automme (Markun jeeppi) matkustajineen joutui jäämään ja odottamaan, millaiseen ratkaisuun naapurimaan rajaviranomaiset keskellä yötä päätyvät. Runsaan tunnin selvit­te­lyjen jälkeen me viimeisetkin saimme leiman passiimme, ja automme pääsi jatkamaan matkaa kohti koti-Suomea. Viivästyksen seurauksena lauantain 16.5. aamu tosin ehti valjeta ennen kuin Markku ja Juho olivat kotona Haus­järvellä.

Jeeppiryhmän mieleenpainuvimman kokemuksen Oravankydöstä muodosti likimain valmiiksi saatu uusi Kiviniemi–Antrean junarata kyläaukean pellonlaidassa. Ilmeisesti autoliikennettä varten oli radan yli teh­ty ul­jas ylikulkusilta. Autosilta oli pitkä ja mahtava, kulki huiman korkealla, oli ka­tu­valot ja kaikki. Tässä nyt tuskin on mitään ihmeellistä, mutta kyseinen ylikulkusilta oli asu­mattomassa korvessa, "in the middle of nowhere". No, onhan se hyvä tietysti tehdä keskelle korpea hienoja siltoja, vaikka sillalle ei johda oikein minkäänlaista kulku-uraa. Pääsemmehän me suomalaiset maasturimatkaajat paremmin etenemään pitkin metsäpolkuja, kun uudet radat eivät estä kulkua.

Sakkolassa ryhmä kävi ”tarkastamassa” aikaisemmilta matkoilta tuttuja paikkoja pääkohteiden si­jai­tessa Haitermaalla. Suvannon rannalla Iisakki Kuisman synnyinmaisemissa nostettiin kuo­hu­juomat. Ryh­mä kävi tervehtimässä myös Iisakin synnyinkodin nykyisäntiä.

Sakkolasta jeepit jatkoivat Vuoksen eteläpuolelta poikki Kannaksen Suomenlahden rannalle ta­voit­teena Koiviston Vatnuori. Sinne ensikertalaisena matkanneen Erkki Virolaisen mukaan paikka oli varsinainen elämys: luonnonkaunis, meren kahta puolta ympäröimä pitkä niemi, jossa us­ko­mat­tomat terva­lep­pä­lehdot. Oli paljon myös tammea, jalavaa ja muita niin sanottuja jaloja lehtipuita, joita vähemmän tapaa meillä Sisä-Suomessa. Erkin mukaan toista autoa odotellessa oli mukava kuulostella sinne ehtineitä muut­tolintuja. Kerttuset ym. olivat jo saapuneet, lisäksi kuului satakielen laulu. Sitä harvoin kuulee Sisä-Suomessa vielä toukokuun puolivälissä. Vaikka matkaa Suomen puolelle ei paljoa olekaan, Vat­nuorin luonto poikkesi kokonaisuutena niin paljon meikäläisestä, että Erkin sanoin ”se jäi minulle elämyksenä mieleen, ja olisin valmis lähtemään sinne joskus toistekin ja käyttämään aikaa kohteeseen reilummin”.

Räisälän kirkonmäeltä Kirvun suuntaan jatkavista team-Turtiaisen pikkubussit suuntasivat kohti Ant­reaa ja Koljolaa, jossa kaikki kaavaillut kohteet löytyivät ja vierailut onnistuvat suunnitellusti. Team-Ukkonen puolestaan suuntasi takaisin Kirvun Har­va­korpeen, sillä Kimmo halusi esitellä vel­jelleen Pasille lähemmin Harvakorven pihapiiriä, jossa Pasi ei edel­lisenä päivänä päässyt käymään, kun oli Roinilaan suuntautuneen ryhmän mukana. Matkareitiksi otettiin Matikkalasta Kuunjärven itä­puolta Ihakselan ja Paavilanmäen kautta Inkilään menevä tie, joka osoittautuikin poikkeuksellisen hyväkuntoiseksi, vaikka oli pieni paikallistie. Menomatkalla Harvakorpeen Pasin autossa mat­kan­neet Seppo Kuisma ja tyttärensä Mia "pudotettiin" kyydistä Roinilassa, jotta pääsivät vielä kerran käymään Sepon synnyinpaikalla. Pa­la­tessamme Harvakovesta poimimme sitten heidät takaisin kyytiin.

Team-Turtiaisen kanssa oli aamulla Räisälässä sovittu, että tavataan iltapäivällä Koljolassa Tau­run­kylän tien­haarassa, josta molemmat ryhmät ajavat yhdessä entiselle Koljolan kansakoululle. Vielä pystyssä oleva koulu­rakennus löytyi helposti paikallisen asukkaan pienellä opastuksella. Koululta Pasin maasturi liittyi pikkubussien seu­ruee­seen, jonka seuraava yhteinen kohde oli Ihantalan taistelun muistomerkki. Täältä Pasin maasturiryhmä palasi suoraan Svetogorskiin odottelemaan muiden saapumista illan mit­taan. Team-Turtiainen puolestaan jatkoi vielä Viipuriin, jossa mat­ka­laiset ehtivät pikaisesti tehdä tu­liais­ostoksia ja tutustua vähän kaupunkiinkin.

Koljolassa Kimmo Ukkonen ja minä erosimme muista matkalaisista ja lähdimme Kimmon Off-Road autolla Salo-Kukkolan kautta kohti Taurun­kylää. Ajatuksenamme oli ajaa ensin suoraan Tau­run­kylälle, mutta jo vuoden 2011 matkalla kohdattu Antrea–Kiviniemi ratatyömaan maan­lä­jitys-/-ot­toalue oli kat­kais­sut ikiaikaisen Koljolan–Taurunkylän tien täydellisesti kohdassa, joka on suun­nilleen kilometri luo­teeseen Suuri Kelpojärvestä. Kun pienellä kiertelylläkään ei löytynyt mitään uutta ajokelpoista reittiä, jouduimme jälleen kerran luopumaan Taurunkylällä käynnistä ja läh­dimme tavoittelemaan isäni syn­ty­mä­kotia Paunahoa Leinjärven rannalla. Ennen sotia Paunahoon joh­ta­neet kärrypolut ovat kaikki hä­vin­neet, ja kun tavoitteenamme oli "ajaa autolla pihaan saakka", pääsin näkemään aitiopaikalta, kuinka vaikeista paikoista tiettömään maastoon tarkoitettu auto selviää taitavan kuskin käsittelyssä.

Matkamme Paunahoon vei sen verran aikaa, että oli jo kiire, jotta ehdimme sovittuun aikaan Sveto­gorskiin. Päätimme kuitenkin pyörähtää vielä Antrean vanhalla hautausmaalla kat­so­massa vapaus­sodassa 1918 ja viime sodissa kaatuneiden antrealaisten sankarivainajien muistomerkkejä. Silti olimme jopa hieman etuajassa takaisin Svetogorskissa, jossa Pasin maastoauto mat­ka­laisineen jo odotteli. Viipurin kävijätkin tulivat aikanaan, mutta jeepeistä saimme jossain vai­hees­sa tietoa, että matkanteko Koivistolla on odottamattoman hidasta, ja he myö­häs­tyvät useita tunteja sovitusta aikataulusta. Koska ryhmäviisumin takia koko joukon piti tulla yhdessä rajan yli, tieto pitkästä odottamisesta synnytti ym­märrettävästi osassa matkalaisia hyvinkin voimakasta ärtymystä.

Itsekin ryhmäviisumissa mukana olevana olin matkannut Kimmon Off-Road -autossa, ja hän oli jää­mäs­sä viikonlopuksi Kannaksella omaan Off-Road-harrastajien tapahtumaan. Onneksi jo suh­teel­lisen aikaisessa vaiheessa odottamista varmistui, että voin tulla takaisin rajan yli jossakin muussa autossa ja Kimmo saa jatkaa käymättä rajalla omaan tapahtumaansa, joten kiittelimme Kimmon kanssa molemmin puolin toisiamme antoisasta ja mielenkiintoisia käänteitä tarjonneesta yhteisestä matkasta.

Keväisen illan hämärtyessä Vatnuorin matkalaisetkin viimein ilmestyivät, ja kotimatka kohti Suo­mea pääsi alkamaan. Ennen rajaa oli vielä viimeiset autojen tankkaukset, ja rajalla olivatkin sitten edessä jo aiemmin mainitut rajaongelmat. Kotiin kaikki kuitenkin selvisivät.

Paavo Kuisma


 Kuvia matkasta