Kuisman sukuseura ry

Kuisman sukuseuran toistaiseksi viimeisin Karjala-matka järjestettiin touko- kesäkuun vaihteessa 30.5. – 1.6.2019. Seuraavat kaksi vuot­ta menivät koronasulun merkeissä, ja viime vuonna maailmantilanne kääntyi sellaiseksi, että Karjalankannaksen koti­seu­tu­mat­koihin tuskin on mahdollisuuksia muutamaan vuoteen.

Vuoden 2019 kotiseuturetki toteutettiin aikaisemmista matkoista poiketen siten, että ensimmäinen rajantakainen päivä perjantai 31.5. mat­kattiin Kannaksen sijaan pääasiassa Karjalan tasavallan puolella Laatokan-Karjalassa. Vasta lauantaina 1.6. liikuttiin tu­tum­milla Kuismien asuinsijoilla Vuoksenrannassa, Antreassa ja Kirvussa.

Nytkin kokoonnuttiin ensin illan suussa torstaina 30.5. Imatralle, jonne jätettiin ylimääräiset ajoneuvot. Matkan 15 osallistujaa – kul­jet­tajat mu­kaan lukien – asettuivat Raimo Pekkalan 4-vetoiseen VW Transporter minibussiin sekä Markku Kuisman Jeeppiin ja Matti Jokisen Land Roveriin, joilla siirryttiin illan aikana Kiteelle, minne oli varattu majoitus Hotelli Kiteenhoviin.

Kitee – Värtsilä – Sortavala

Perjantai 31.5. valkeni sateisen harmaana ja kolean tuulisena, mutta sää ei latistanut matkaintoa. Varhaisen aamiaisen jälkeen Ki­teen­hovin pi­hasta lähti liikkeelle kolmen kulkuneuvon ryhmä suuntana Tohmajärvi ja Niiralan/Värtsilän rajanylityspaikka. Raja­muo­dol­lisuudet mo­lem­milla puolilla rajaa ja valuutanvaihto sujuivat jouhevasti, ja matka kohti Sortavalaa alkoi.

Ensimmäinen tauko oli Ruskealan kirkonmäellä. Viime sodissa tuhoutuneen kirkon kivijalan tun­tumassa on 2000-luvulla rakennettu ja 2013 tu­lipalossa tuhoutunut, mutta uudelleen rakennettu ja vielä osin keskeneräinen Ruskealan uusi luterilainen kirkko ”Herran kukkaro”, jossa viihtyisän kirkkosalin lisäksi on tiloja palvelemassa matkailijoiden ruokailu- ja majoitustarpeita – siis sopiva paikka myös meille pitää kahvitauko.

Ruskealan kirkolta noin 3,5 km Sortavalan suuntaan Värtsilän – Sortavalan valtatie ylittää Tohmajoen. Joessa yläjuoksun puolella aivan tien tun­tumassa on joukko näyttäviä putouksia, joiden ympärille on rakennettu pienimuotoinen matkailukeskus Ruskeal'skiye Vodopady. Sateenharmaa ja kolea sää ei houkutellut mitenkään perusteelliseen paikan ihailuun – lyhyt, vartin pysähdys, vähän jaloittelua ja takaisin autoihin. Matka jatkui kohti Sortavalaa.

Sortavalaan saavuttaessa sade oli yltynyt niin voimakkaaksi, että perusteellisemmasta kaupunkiin tutustumisesta kiertoajeluineen päätettiin luopua. Sen verran kaupungin suorasta läpiajosta Karjalankatua (Ulitsa Karel’skaya) pitkin poikettiin sivuun, että ajoimme Laatokan rantaan Hotelli Piipun pihan parkkipaikalle, jossa jaloittelimme tovin. Toinen poikkeama oli, kun kävimme kääntymässä Ulitsa Leninan (Raa­ti­huo­neen­katu) ja Komsomolskaja Ulitsa (Turunkatu) eteläpäässä entisen sataman alueella.

Lahdenpohja – Elisenvaara – Käkisalmi

Sortavalan jälkeen Lahdenpohjan tuntumassa saimme joukkoomme täydennystä. Matkanjohtajamme Markku oli sopinut, että Rauhalan ky­län tienoilla Ukkosen veljekset liittyvät mukaan. Omia teitään Imatran kautta tulleet Kimmo ja Pasi olivat liikkeellä ar­mei­jan käyneille tutusta KAZ-maastoautosta modifioidulla, näyttävän keltaiseksi maalatulla offroad-ajoneuvolla.

Kohtaamispaikaksi oli sovittu tiehaara, josta lähti tie hieman Peikjärven eteläpuolella, Huuhanmäen tuntumassa sijaitsevalla so­ta­mu­seolle ’Gora Filina’. Tämä ilmeisesti aikanaan suomalaisten rakentamalle varikkoalueelle perustettu ”museo” sijaitsee noin 1,6 km Sortavalan – Kä­kisalmen valtatieltä A-121. Kävimme kääntymässä museoalueen portilla, mutta jatkoimme välittömästi matkaa kohti Lahdenpohjaa, jo­hon olimme suunnitelleet lounastaukoa.

Lahdenpohjasta, aivan keskustan tuntumasta löytyi (Raimo Pekkalan paikallistuntemuksen avulla) Ravintola Lahdenpohja, jossa var­sinkin juomavalikoima oli melko vaikuttava, mutta myös ruokalista oli yllättävän monipuolinen. Hinnatkaan eivät olleet vie­lä mis­sään ”tu­ris­ti­luo­kissa”, sillä hyvän salaattiannokset sisältäneet täyttävät lounasannokset juomineen kahdelle henkilölle maksoivat yhteensä noin 11 €.

Lahdenpohjan jälkeen seuraava pysähdyspaikka oli Jaakkiman kirkonmäki. Pelkät tiiliseinät pystyssä oleva kirkkoraunio oli vai­kut­ta­va näky ja kirvoitti matkalaisilla monenlaisia näkemyksiä. Sateentihkuinen sää vain korosti näyn tietynlaista ankeutta.

Perjantain viimeinen kohde oli Elisenvaaran asemanseutu. Monella aikaisemmalla matkalla Elisenvaara oli ollut tavoitteena, mutta mat­kan ulottaminen sinne oli aina tyssännyt siihen, että aikataulut eivät olleet antaneet siihen mahdollisuutta, kun edeltävät, hitaat matkataipaleet tai/ja kohteiden haku olivat ”syöneet” käytettävissä olleen ajan.

Jaakkiman jälkeen sääkin muuttui kesäisen aurinkoiseksi, ja Elisenvaara näytti parhaat puolensa. Olimme selvästi poikkeuksellisia vieraita, sillä hyvin pian pysäköityämme ajoneuvojemme viereen ilmaantui paikallisia viranomaisia utelemaan, millä asioilla olimme. Yhteistä kiel­täkin löytyi sen verran, että meille tehtiin selväksi, että ilman rajavyöhykelupaa emme saa ulottaa liikkumistamme rau­tatien länsipuolelle.

Elisenvaarasta palasimme takaisin Sortavala – Käkisalmi valtatielle A-121. Aluksi matka eteni joutuisasti uudella hyväpintaisella valtatiellä, mutta nautintoa kesti vain vajaat 25 km. Pian Pukinniemen (Berozovo) jälkeen uusi, hyväpintainen valtatie loppui, ja liikenne siirtyi keskelle tietyömaata poukkoillen välillä vanhalla huonokuntoisella tiellä ja välillä rakenteilla olevalla tieuralla, kunnes siirtyi Varikselanjärven (Borovskoye Ozero) tienoilla loppumatkaksi kokonaan vanhalle tielle.

Tietyöhidasteista huolimatta onnistuimme saapumaan Käkisalmeen suunnitellun aikataulun mukaisesti. Asettauduimme Hotelli Ko­re­laan, autot vietiin vartioituun parkkiin, ja pitkän päivän päätteeksi kokoonnuimme hotellin ruokasaliin yhteiselle päivälliselle. Päivällisen jälkeen osa porukasta jaksoi vielä lähteä aurinkoiseen ja lämpimään kesäiltaan tutustumaan Käkisalmen nähtävyyksiin. Osa siirtyi huoneisiinsa suoraan lepäämään, ja muutamilla riitti vielä energiaa purkaa tovi päivän kokemuksia alakerran pubissa.

Käkisalmi – Oravankytö – Vuoksenranta kk

Lauantaiaamuna 1.6. herättiin aurinkoiseen ja kesäiseen säähän. Pirteinä hyvin nukutun yön jälkeen nautittiin hotellin aamiainen, koottiin matkavarusteet autoihin, ja suunnattiin kulkuneuvot kohti Räisälää. Päivän tulevia kohteita ennakoiden siirryin jo tässä vai­heessa Jokisen Matin Land Roveriin ”kartturiksi”.

Räisälässä oli tavaksi tullut ”pakollinen” pysähdys kirkonmäellä. Kun tienristeyksen kaupoista oli tehty tarvittavat evästäydennykset, matka alkoi kohti Oravankytöä. Ennen Oravankytöä pysähdyimme kuitenkin ihailemaan, kuinka Kankaanojan ylittävä kiviholvisilta lähemmäs sa­das­ta ikävuodestaan huolimatta oli vielä moitteettomassa kunnossa.

Oravankydössä ensimmäisenä kohteena oli Virolaisten kantatalo Hirvisaaren tien tuntumassa. Toisena kohteena oli useilta aikai­sem­milta mat­koilta tu­tuksi tullut Tuulimyllymäki (Sepp-Mikkola) Räisälän – Vuosalmen tien varressa. Kun aamiaisestakin oli kulunut jo melkoinen tovi, Tuulimyllynmäki oli sopiva paikka myös niin pitkälle pysähdykselle, että ehdittiin keittää kahvit ja omien eväiden lisäksi nauttia Helinä Kuisman herkullisista karjalanpiirakoista.

Siirtyminen Oravankydöstä Vuoksenrannan kirkolle sujui tällä kertaa nopeasti Kiviniemi – Antrea tavaraliikenneradan huoltotietä käyttäen. Erkki Virolaisella oli jälleen mukanaan kirkon avain, joten pääsimme myös kirkon sisälle.

Korpilahti – Antrea/Kirvu – Imatra

Kirkkokäynnin jälkeen suuntasimme kohti Korpilahtea, jossa ensimmäisenä tavoitteena oli ajaa katsomaan, missä kunnossa on aikanaan Kor­pilahden suurimman ja vauraimman talon Pampan pihapiiri. Pamppaan saakka ajoivat vain Matin ja Markun maas­to­autot sekä Uk­kos­ten KAZ. VW Transporter matkustajineen jäi odottelemaan Korpilahden verkkolöydön muistomerkin tienoille.

Pampan jälkeen joukkomme jakaantui loppupäiväksi eri suunnille. Jokisen Matin matkakumppaneina olivat hänen äitinsä ja tätinsä, ja koh­teenamme oli heidän isänsä synnyinkoti Tommola, joka sijaitsi n. 2 km Pampasta Korpilahden suuntaan. Markun Jeep ja VW Transporter (yhteensä 10 henkeä) suuntasivat Korpilahdesta kohti Kirvun Sairalaa ja sieltä edelleen Vasikkalaan ja Harvakorpeen poiketen myös Kirvun hautausmaalla ja kirkonmäellä. Ukkosen veljeksillä ei ollut rajavyöhykelupaa, joten he jäivät KAZillaan ”pyö­rimään” Antreaan.

Tommolan raunioilla käynnin jälkeen suuntasimme kohti Antreaa. Korpilahden verkkolöydön tienoilta poimimme vielä kyytiimme sii­hen saak­ka Transporterissa matkanneen poikani Antin. Sokkalasta käännyimme Koljolaan, josta ajoimme vanhaa Koljolan – Tau­run­kylän tietä aikaisemmilta matkoilta tutuksi tulleelle Kiviniemi – Antrea tavararadan läjitys- maa-aineksen ottoalueelle noin 2 km ennen Taurunkylää. Ly­hyen kahvi- ja evästauon jälkeen Matti, hänen äitinsä ja tätinsä lähtivät kohti Antrean kirkonkylää Hatulaa, josta jatkoivat Lanakylälle. Antti ja minä ”nostimme reput pykälään” ja lähdimme tarpomaan hyvää vauhtia umpeutuvaa tieuraa pitkin kohti Taurunkylää.

Saavutettuamme Taurunkylän jatkoimme matkaa melko lailla välittömästi Lahdenpohjan pihapiiriä sivuten Leinjärven ran­ta­mai­se­miin isäni synnyinkodin Paunahon pihapiiriin. Ennen matkan jatkamista ennalta sovitulle kohtaamispaikalle Koljolan – Sairalan tien tun­tumassa Antti kävi vielä uimassa Leinjärvessä.

Korpilahdessa olimme sopineet, että Kirvun kävijät poimivat meidät kyytiinsä Korpilahdessa sovitulta paikalta Sairalan tienvarresta pa­luu­matkalla Antrean kirkonmäellä. Kävellessämme Sirkharjun tietä kohti Koljolan – Sairalan maantietä Ukkosen veljekset tulivat yl­lät­täen KAZillaan vastaan. He kertoivat, että olivat ”pyörineet” Korpilahden jälkeen lähinnä Antreassa, jossa heidän autonsa oli ollut myös mel­koi­sen uteliaisuuden kohteena. Aikansa kuluksi he olivat päättäneet tulla katsomaan, mistä löytäisivät meidät. GPS:n mukaan meille eh­ti ker­tyä kä­ve­lymatkaa runsaat 7 km.

Ahtauduimme Antin kanssa KAZiin, jossa tulla jyristelimme Ant­rean kirkonmäelle. Il­moi­tin Kirvun kävijöille, että olimme saaneet kyy­din Antrean kirkolle. Jonkin ajan kuluttua kirkonmäelle ilmaantui myös Matti äitinsä ja tätinsä kanssa. Heidän saavuttuaan kiitimme Ukkosen veljeksiä mukavasta matkaseurasta ja hyvästelimme heidät. Veljekset lähtivät ajamaan kohti rajaa ja Imatraa, jossa heillä oli odottamassa traileri KAZin jatkokuljetusta varten.

Kirvun kävijöillä ennalta sovittu aikataulu odotetusti jälleen petti, ja päivä oli vahvasti jo kääntymässä iltaan, kun Markun Jeep ja VW Tansporter ilmaantuivat Antrean kirkkoaidan viereen. Vielä pikainen pyörähdys Ant­rean kirkonmäellä ja vanhalla hautausmaalla sekä matkatavaroiden ja matkalaisten sijoittaminen kulkuneuvoihin matkustusasiakirjojen mukaisesti ennen suuntaamista kohti Svetogorskia ja rajaa.

Ennen rajaa autojen viimeiset tankkaamiset. Venäjän rajamuodollisuuksien jälkeen ryhmittäytyimme vielä kerran uudelleen. Markku vai­monsa Riitan kanssa kyytiläisinään Helinä ja Jaakko Kuisma lähtivät ajamaan kohti Mäntsälän Sälinkäätä. Matti, suuntana Orimattila ja Mäntsälä, otti kyytiinsä VW Transporterissa matkanneet Heijan Aatoksen ja Meskin Askon. Antti ja minä siirryimme vuorostaan Virolaisen Erkin, Veli-Matin ja Kirsin seuraan Pekkalan Transporteriin, jolla matkasimme vielä Imatralle Raimo Pekkalan pihaan, missä odottivat me­no­matkalla sinne jätetyt autot.

Paavo Kuisma

 Kuvia matkasta