Sukujuhla 2004
Vuoden 2004 sukujuhla Kuisman sukuseura Ry piti neljännen vuosikokouksensa ja sukujuhlansa sunnuntaina 8.8.2004 Mäntsälässä. Päivä aloitettiin jumalanpalveluksella Mäntsälän Kirkossa. Ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen laskettiin seppele Karjalaan jääneitten muistomerkille. Sitten tapahtuikin siirtyminen varsinaiseen juhlapaikkaan, Sälinkään kartanoon.
Juhlavieraita oli saapunut ympäri Suomea seitsemisenkymmentä, kauimmaiset aina Joensuusta asti. Siispä lounas tässä kohtaa oli paikallaan. Helinä Kuisman ammattitaidolla organisoima lounaspöytä tarjosi maittavaa syötävää, helteisestä säästä huolimatta karjalanpaistikin maistui erinomaisesti.
Tilaisuutemme juontajana ja laulattajan toimi osaava Pekka Kuisma, Oravankytöläisethän tietävät, että Pekka on Rietun Jussin poika. Vielä seuraavana päivänäkin korvissani soi Pekan soljuva karjalanmurre, sitäkään herkkua ei valitettavasti tarjoilla nykyisin liian usein.
Vuosikokous sujui jouheasti seuramme puheenjohtajan Kari Kuisman johdatellessa rutiineja. Kokousväen muunkaltaisista toiveista huolimatta Helinä Kuisma pysyi päätöksessään ja halusi antaa tilaa muille seuran hallituksessa. Tilalle kokous valitsi naisenergiaa, Raija Kuisma-Koiviston.
Sukuseuramme jäsen, kansanedustaja Risto Kuisma oli kiireistään huolimatta lupautunut tilaisuuteemme juhlapuhujaksi. Risto käsitteli puheessaan mm. Karjala-asiaa, maltillisesti ja analysoiden erilaisia katsantokantoja.
”Vaikka meillä on luovuttamaton oikeus Karjalaan, ei meillä ole oikeutta anastaa Karjalaa takaisin väkivalloin. Se olisi moraalisesti väärin, vaikka se olisi toisen vääryyden oikaisemista.”
Ja Pekka meitä laulatti, Karjalan kunnailla, Karjalaisten laulu…
Muutakin musisointia kuultiin, jäsenemme Martti Hilden käsitteli trumpettiaan ammattilaisen ottein, Martin lauluääni on saanut tunnustusta ulkomaita myöten kuoroyhteyksissä.
Sukuseuralle valmistui talven aikana oma vaakuna. Suunnittelijana toimi Hannu Kuisma, ansioistaan hänet valittiin jo aiemmin seuramme ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Hannu jatkoi vaakunasta pöytäviiriin. Sitä myytiin tilaisuudessa sukuseuran jäsenille ja sitä voi edelleenkin tilata seuramme sihteeriltä. Viiristä valmistui myös ns. juhlaversio, jota jaetaan ansioituneille seuramme jäsenille hallituksen päätöksillä. Kunniaviirin 00 kappale luovutettiin vaakunan suunnittelija Hannu Kuismalle. 01 viirin sai seuramme ensimmäinen puheenjohtaja Riitta-Liisa Kartano, 02 seuraavalle puheenjohtajallemme, Jouko Kuismalle, 03 Soini Hämäläiselle ja 04 Helinä Kuismalle.
Tarinaa riitti ja mukavaa oli, tapaamisiin taas vuoden kuluttua.
Juhlakuvia
Kuvat saa suuremmaksi omalle sivulle napsauttamalla "hiirtä" kuvan päällä.