Sukujuhla 2005
Kuisman sukuseura Ry piti seuran viidennen sukujuhlansa ja vuosikokouksensa sunnuntaina 14.8.2005 Kangasalla. Päivä aloitettiin jumalanpalveluksella Kangasalan kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin seppele Karjalaan jääneitten muistomerkille.
Juhlapaikaksi oli valittu tällä kertaa Kangasala, kesäpäivän pitäjä, ja niinpä aurinkokin pilkisteli päivän mittaan muuten niin sateiseen elokuun alkuun. Sukujuhla pidettiin Automuseo Mobilian ravintolatiloissa. Paikkavalintaan vaikutti sekin, että museossa on meneillään näyttely Maantien Ässät, Linja-auto 100 vuotta Suomessa. Kuismat ja linja-autothan liittyvät tiiviisti toisiinsa. Suomalaisen linja-autoliikenteen yksi uranuurtaja, liikenne- ja talousneuvos Matti Ruponenhan oli avioliitossa Tyyni Kuisman kanssa. Mobilia oli huomioinut hienosti tilaisuutemme rakentamalla ihan meitä varten oman osaston Ruposen Ruskeista.
Tilaisuuden juontajana ja laulattajana toimi perinteisesti Rietun Jussin Pekka, siis Pekka Kuisma. Pekan urheiluasiantuntemus pääsi oikeuksiinsa, kun hän sai haastateltavakseen Väinö Kuisman. Väinöhän keihäänheittäjänä on ehkä parhaiten menestynyt sukumme edustaja kansainvälisilläkin yleisurheilukentillä. Saimme kuulla varsin mielenkiintoisia yksityiskohtia Väinön pitkän kilpailu-uran varrelta, ehkä mielenkiintoisimman vuoden 1960 Rooman olympialaisten vaiherikkaasta sadekisasta. Tilaisuudessa luovutettiin Väinölle Kuisman sukuseuran kunniastandaari numero 5.
Kansanedustaja, Karjalaliiton varapuheenjohtaja Risto Kuisma valotti meille Karjalaliiton toiminnan tavoitteita, sekä kertoili näkemyksiään Karjalasta ja karjalaisuudesta.
Pekan johtamien yhteislaulujen lisäksi saimme kuulla myös tasokkaan soololaulun, Martti Hilden oli valinnut laulukseen hieman tuntemattomamman Laatokkaan liittyvän teoksen. Kaunis oli laulu ja komea tulkinta.
Syömättä ei jaksa juhlia, Mobiliassa Heini ja Pekka Tolppa olivat valmistaneet monenlaista herkkua ja kyllä ne maistuivatkin. Lisäksi erikoisuutena oli yksi karjalainen perinneruoka, ihan vaan maisteltavaksi. Kaurakiisseli oli herkun nimi, joku söi enemmän, joku vähän varovaisemmin. Kaikki kuitenkin maistoivat ja kattila saatiin tyhjäksi.
Seuran puheenjohtaja Kari Kuisma kertoi Kuisma-tutkimuksen etenemisestä. Lisäksi kokousväellä oli mahdollisuus tutustua Karin ja sihteeri Erkki Virolaisen Kuisma tiedostoihin, monelle niistä esi-isiä löytyikin.
Kaikki loppuu aikanaan, tapaamisiin taas elokuun toisena sunnuntaina 2006.
Juhlakuvia
Kuvat saa suuremmaksi omalle sivulle napsauttamalla "hiirtä" kuvan päällä.