Vuoden 2014 kotiseutumatka Kuisman suvun entisille kotipaikoille toteutettiin 24.-25. toukokuuta. Osanottajia oli yhteensä 30, Heistä 16 matkusti Espoosta aamuvarhain 24.5. lähteneellä bussilla Vaalimaan kautta. Toinen 14 osanottajan ryhmä kokoontui lauantaiaamuksi 24.5. Imatralle ja ylitti rajan kahdella maastoautolla (Matti Jokisen ja Markku Kuisman Jeepit) ja 4-vetoisella Raimo Pekkalan 9-hengen pikkubussilla Imatra-Svetogorskin kautta. Tästä ryhmästä maastoautojen kahdeksan matkaajaa olivat täysimittaisella kahden päivän matkalla, mutta pikkubussin kuusi osallistujaa tekivät vain päivämatkan.
Ensimmäisenä matkapäivänä maastoautot ja pikkubussi matkasivat Kirvun Harvakorpeen saakka yhdessä, kunnes maastoautot jatkoivat Karjalan tasavallan puolelle Ilmeelle, ja pikkubussi suuntasi ajallaan takaisin kohti rajaa. Vaalimaan kautta ajaneella bussilla puolestaan oli koko ensimmäisen matkapäivän ajan omat matkakohteensa. Maastoautoryhmä ja bussiryhmä kohtasivatkin toisensa vasta ensimmäisen matkapäivän iltana yöpymispaikassa Hotelli Losevossa Kiviniemessä.
Toisena matkapävänä sunnuntaina 25.5. maastoauto- ja bussiryhmät liikkuivat aluksi yhteisen ohjelman mukaisesti. Iltapäivän alkupuolella tiet kuitenkin jälleen erkanivat, kun bussi suuntasi Kiviniemestä Vuoksen eteläpuolelle maastoautojen pysytellessä Vuoksen pohjoispuolella.
Päivämatka Harvakorpeen
Airi Ruokonen
Äitimme Hellin Kemppisen os. Kuisma syntymäkoti on Kirun Harvakorvessa, Sinne on rajalta lyhyt matka, joten tyydyimme yhden päivän matkaan. Pikkubussissa meitä oli kolme sisarusta Harvakorven väkeä sekä Kannakon Jaakko Helinä vaimonsa kanssa. Autonkuljettajanamme toimi Raimo, joka tuntee alueen tarkkaan. Lähdimme matkaan yhdessä kahden maastoauton kanssa Imatralta, jossa pitkämatkalaiset olivat yöpyneet.
Rajalta pääsimme eteenpäin ilman sen kummempia ongelmia. Reissun alkupäässä käydään yleensä Ensossa Sorvalin valinnan kautta, josta saa virvokkeita matkaa varten. Niin tapahtui tälläkin kertaa. Harvinainen toukokuinen helle sattui matkapäiväksi. Pysähdyimme Kuismalassa, jossa suvun kotipaikkoja on vielä jäljellä. Kuismalassa on syntynyt 1676 oma esi-isäni Matts Bertilsson Kuisma. Matka pölyisellä tiellä jatkui, yhdellä pysähdyspaikalla löysimme korvasieniä. Kaikin puolin keväinen luonto näytti parhaat puolensa.
Matka jatkui Ylikuunuun, josta edelleen kohti Harvakorpea Ilmeelle menevää tietä pitkin. Tästä porukkamme erkani. Osa mukana olleista suuntasi kulkunsa omille kotikonnuilleen. Meille riitti Harvakorpi ja Koivikkomäki, vaikka rakennuksista on jäljellä vain osa kivijalkaa. Paikan henki tuntuu kuitenkin yhä. Näitä polkuja asteli maamoni mun, ja asteli maamoni maamma.
Markku Kuisma kulki kanssamme ja varoitteli käärmeistä. Niitä emme nähneet, mutta saimme taas uutta tietoa suvun asuinsijoista. Harvakorpeen on tultu vasta suhteellisen myöhään asumaan. Mäentöyräälle rakennettu tiilestä tehty talo Ollila oli valmistunut vuonna 1914. Sitä ennen paikalla oli puinen talo, jonka historia ei ole tiedossa. Samoihin aikoihin rakennettiin toinen talo Eskola, johon Esko Simonpoika muutti perheineen asumaan. Kävimme tämän talon pihapiirissä. Selvisi, että siinä asui äitini lapsuudenaikainen leikkitoveri Eskon Esteri, joka on Markun täti. Ollilaa asuttivat Olli ja Kristiina Kuisma perheineen, Eskolassa asui Ollin serkku Esko Kuisma perheineen.
Maastoautolla liikkuneet jatkoivat matkaa omille tahoilleen. Kävelimme vajaan kilometrin matkan Koivikkomäkeen, jonne isovanhempani Olli ja Helena Kuisma perheineen muuttivat vuonna 1938, Taavetti Kuisman jäädessä asumaan Ollilaan. Matti Kuisma muutti Pirkkoon perheensä kanssa. Koivu, josta tila oli saanut nimensä, oli kaatunut pitkin pituuttaan. Tammi sen sijaan kasvoi voimallisena, myös marjapensaita ja humalaa kasvoi pihapiirissä. Tästä kodista äitini lähti evakkoon. Helena-mummo ei evakkoon joutunut lähtemään, sillä hän menehtyi syöpään syksyllä 1938. Perhettä kohtasi vielä toinen raskas menetys, kun perheen esikoispoika kaatui Kollaalla 10.3.1940. Kun omat kotikonnut oli jätettävä suurten menetysten lisäksi, perheen elämä ei enää palannut entiselleen, vaikka Orimattilasta löytyi perheelle uusi kotipaikka sodan päätyttyä.
Matkamme jatkui läheiselle Kannakon tilalle, josta Jaakko on kotoisin. Talot rakennettiin ennen kauniille paikalle. Hieman mielikuvitusta käyttäen voin loihtia eteeni näkymän, miten siinäkin tilalla ennen elettiin. Oli koti ja kontu, kaikki tarpeellinen lähellä. Kannakon pihasta näkyi myös Pirkon tila, jonne Matti Kuisma perheineen muutti. Kun olimme parkissa Kannakon kohdalla, kaksi nuorta miestä pysähtyi autolla tenttaamaan meitä, millä asialla olemme. Toinen miehistä oli sotilaan asussa, toinen siviilivaatteissa. Kuljettaja osasia selvittää asian ja saimme jatkaa matkaa. Meillä oli tarvittavat luvat Ilmeelle saakka, vaikka sinne emme tällä retkellä edes yrittäneet.
Matkasimme vielä Kirvun kirkonmäelle, josta kirkko tuhoutui sotien jälkeen. Seija-sisko laittoi Koivikkomäestä poimimansa kukkakimpun muistomerkille. Muistomerkin sanat kantavat yhä edelleen; Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen (psalmi 90:1).
Pyörähdimme paluumatkalla katsomassa Kirvun parantolan jäännöksiä, joista oli näkyvissä enää osaksi purettua seinää. Huuhtelimme helteisen päivän pölyt iholtamme uimalla Herajärvessä. Kotimatkalla ajoimme Tietävälän kautta mäkisiä ja mutkaisia teitä. Matka suvun entisille kotipaikoille on aina voimakas elämys. Niin oli tämäkin. Menneisyys rakentuu pala palalta ja ymmärrys Karjalan kansan suureen menetykseen muuttuu ymmärrettäväksi.
Bussiretkeläisten kokemukset
Kari Kuisma
Lähtö aamulla Leppävaaran asemalta klo 5.00, bussi olikin normaali iso bussi (piti olla 30 hengen) ja 10 henkeä oli ajoissa valmiina lähtöön, Kuisman veljekset vaimoineen tulivat kyytiin Porvoosta ja Karhulasta Sirpa ja Matti. Matka jatkui kohti Vaalimaata.
Rajalla kului noin puolitoista tuntia ennen kuin päästiin lähtemään kohti Illilän kartanoa Kilpeenjoella, Kilpeenjoella matkan viimeinen osuus oli liian kapea suurelle bussille, Marja Mielonen oli myös sitä mieltä, että hän voi tulla vielä toisenkin kerran tänne ja päästä sitten pienemmällä ajokilla perillekin!
Matka jatkui kohti Kirvun Matikkalaa ja Paavolaa, hellettä riitti ja tuttuja maisemia. Kaupassa poikettiin Sairalassa. Osuuskaupan vanhassa myymälässä oli nostalgista!
Matikkalan tienhaarassa ei ollut viittaa, ja ajettiin ensin ohi ja takaisin. Matikkala löytyi. Helisevänjärvelle avautuvassa hienossa maisemassa nostettiin kuoharimaljat. Kevyt lounas nautittiin hienolla mäen rinteellä käen kukkuessa niinkuin Karjalassa kuuluukin.
Matka jatkui Räisälään, jossa poikettiin keskustan kaupassa ostoksilla. Räisälän jälkeen bussi suuntasi Marjalanniemeen, jossa sijaitsi Oivon Eilan lapsuudenkoti. Eilan ohjeiden mukaan ajaen bussi pääsi 100 metrin päähän, josta oli enää pieni kävely perille,
Perillä oli hieno vastaanotto. Oli Eilan piirakoita ja kuivakakkua, ja talon väki tarjosi keksejä, piirakka ja muutamaa makoisaa syömistä, kuohuvaa ja vodkasnapsia sekä kahvia ja brandia. Osa nautti niistä ulkosalla kesämajassa ja loput keittiössä ja olohuoneessa, Juhani ilahdutti isäntäväkeä hienolla laululla ja herkisti myös matkaseuransa. Jälleen hieno tarjoilu ja lämmin yhdessäolo, siinä kului aikaa n. 1.5 tuntia.
Mietittiin matkaa Käkisalmen kautta, mutta ryhmä tuli siihen tulokseen, että ajetaan sittenkin suoraan Kiviniemeen. Majoituttiin helteiseen hotelliin, joka oli täynnä. Osa matkalaisista kävi Vuoksessa uimassa, sitten illalliselle,
Andrei tuli kertomaan hänelle kerrotusta, että ruokailuajoista piti pitää kiinni ja että myöhästyvälle maasturiporukalle ei enää ole mahdollista tarjota ruokailua. Andrein mukaan johdon kanssa tuntui oleva ongelmia. Lähetin terveiset johdolle, että aikaisemmin on joustettu ja ruokailu oli aina järjestynyt myös kaikille ryhmille joustavasti? Maasturiryhmän tuli ”normaaliin aikaan” ja ruokailu järjestyi omatoimisesti. Trangialla keitettiin vedet, ja omista matkaeväistä saatiin aikaan illallinen.
Aamulla selvisi, että ravintolassa oli järjestetty illalla myös maasturiryhmälle ruokailu ”kabinettiin”, mutta kukaan ei muistanut kertoa siitä Andreille eikä meille? Olivat myös ihmetelleet, koska maasturiryhmän passeja ei tuotu konttorille
Aamiaisen jälkeen kävin hakemassa passit ja ryhmäviisumit, Andrei oli tulkkina, ja hieman oli kireä tunnelma. Klo 9 maissa lähdettiin yhdessä maasturiryhmän kanssa kohti Kiimajärveä ja Putinin porukan huviloita, Hienolla paikalla Kuismanniemessä ryhmällä oli Datsat.
Ryhmät jakaantuivat. Maasturit ja lupralaiset lähtivät omalle reissulle, ja bussiin jääneet vietiin Haitermaan Kuismien taloja katsomaan. Hienot pellot kohti Suvannon rantoja olivat suhteellisen hyvässä kunnossa – ei ollut jättiputkia pelloilla. Sakkolan kirkolla, kirkon rauniolla kuvattiin ja jatkettin kohti Haparaisia sekä poikettiin Osuuskaupan myymälässä, josta oli uusittu ulkoseinät – vanhat seinät olivat palaneet?
Takaisin Kiviniemeen ja odottelua, koska saapuvat maasturit Luprasta. Kertoivat, että oli ollut melkoisen mieliinpainuva matkareitti, mutta perille päästiin ja myös sieltä takaisin. Bussiryhmään kuuluvat Lupran kävijät siirtyivät bussiin ja maasturiryhmään kuuluvat maastureihin. Maasturit suuntasivat jälleen omille teilleen ja bussi Muolaan suuntaan. Pikkutie Muolaan Telkkälään oli todella vaikea. Vain bussikuskin ammattimaisen ajotaidon ansiosta päästiin ainakin käymään Telkkälässä.
Eteenpäin kohti Viholaa, yksi harha-ajo, nähtiin todellinen rahamiesten datsa-alue. Vartijoilta sain tarkan paikkatiedon ja ohjeen Viholaan (hyvin kävi, molemmat ymmärsivät). Viholan tien loppuosa oli muistojen mukainen. Ainoa muutos edelliseen käyntiin oli siinä, että vastaan tuli jatkuvasti maastureita ja henkilöautoja, Perille päästiin ja todettiin, että ranta oli täynnä auringonpalvojia ja uimareita. Grillit olivat käytössä, ja muutama nuotiokin oli rannalla. Meidänkin porukasta löytyi niitä, jotka kävivät uimassa Muolaan Rivieralla. Kuoharimaljat kohotettiin Viholan Kuisman taloille. Hienot muistot jäivät Juhanille ja tytöille näistä maisemista.
Matka jatkui kohti Viipuria, jossa vietettiin vajaa tunti. Tullista päästiin läpi ennätysnopeasti. Osa porukasta jäi Karhulaan; olipa mukava matka, oli kommentti. Seuraavat jäivät Porvooseen. Kaikki sujui hyvin, ja tuo Lupran matka oli uskomaton, oli porukan kommentit, ja tavataan Noormarkussa! Tamperelaiset vietiin Pasilan asemalle ja loput Leppävaaraan. Kaikilta tuli positiivista palautetta.
Maastoautojen matkassa
Paavo Kuisma
Imatran kautta matkustavan ryhmän pitkämatkalaiset kokoontuivat jo perjantai-iltana 23.5. hotelli Vuoksenharjuun. Huoneemme sijaitsivat niin, että ne olivat olleet koko päivän auringonpaahteessa. Niinpä uni jäi vähäiseksi, kun huone oli läpi yön hiostavan kuuma, vaikka ikkuna ja terassinovi olivat koko ajan auki. Onneksi satakielten keskeytymätön laulu lievitti ärtymystä.
Varhain aamusta ilmaantuvat paikalle loputkin matkalaiset sekä Pekkalan pikkubussi sovittuun aikaan. Autot lastattiin, ja matka alkoi kohti rajaa, jonka muodollisuuksista selvittiin kohtuullisessa ajassa. Svetogosrskissa tutut kuviot, autojen tankkaaminen, valuutanvaihto ja virvoketäydennysten hankinta Sorvalin Valinnasta. Matka Antrean kautta kohti Kirvua alkoi. Kirvussa ensimmäinen pysähtyminen oli Inkilässä (Kuismala/Zaitsevo).
Inkilässä oli pieni jaloittelutauko, jonka aikana nopeimmat ehtivät käydä tutustumassa paikallisen makasiinin tuotevalikoimiin. Inkilän jälkeen suoraan Harvakorpeen, johon Matin jeeppi ja pikkubussi jäivät. Markku vei jeepillään Laakon Jalmarin ja minut noin 2 km eteenpäin Ilmeen suuntaan Lankilaan vievälle tielle. Tavoitteenamme oli kävellä sieltä metsän läpi Jalmarin syntymäkodin alueelle. Pien kuitenkin totesimme, että on palattava takaisin Ilmeen tielle ja tultava takaisin Harvakorven suuntaan suunnilleen puolimatkaan, josta lähti Ovaskan navetanraunion ajosiltaa sivuava metsäkoneura kohti Lehikoisen taloa ja Laakon mökinpaikkaa. Jalmari pääsi lopulta istumaan syntymämökkinsä sammaloituneelle kivijalalle, mutta kaikkiaan se vaati hellesäässä rasittavaa kävelyä n. 4,5 km.
Harvakorvesta päivämatkalaiset jatkoivat pikkubussilla oman suunnitelmansa mukaisesti. Jeepit suuntasivat kohti Karjalan tasavaltaa ja Ilmeetä sekä poimivat Jalmarin ja minut kyytiinsä tienvarresta.
Ilmeellä kohteena oli Lanakylä ja siellä Ylermi Luukon syntymäkoti. Ylermi oli käynyt siellä edellisen kerran kuusi vuotta aiemmin ja sanoi, että paikka on helppo löytää: 200 metriä Lanakylä osuuskaupan rappusilta länteen, talon kivijalka on aivan tiessä kiinni ja pihassa on kaivo, josta kasvaa kuusi. Osuuskaupan raput löytyivät helposti. Kaupan metsittyneeltä takapihalta löytyi jopa vanha Suomen aikainen salaojaputkien varasto. Mutta Ylermin ilmoittaman matkan päästä ei löytynyt kuvaukseen sopivaa pihapiiriä. Olimme jo melkein luovuttamassa, mutta matkaeväitä syödessämme päätimme vielä kerran tarkastella paikkatunnisteita mukana olleesta vanhasta kartastokirjasta. Uusien tunnisteiden perusteella etsintäaluetta siirrettiin runsaat 200 m lisää länteen. Nyt löytyi oikea pihapiiri, kaivokin, josta kuusi oli kuitenkin kaadettu. Myös kivijalka oli aivan tien tuntumassa, mutta sitä peitti muutaman myrskynkaataman järeän kuusen rytö niin, että sitä oli mahdoton nähdä tieltä. Ylermi pääsi levittämään auki mukanaan olleen Suomen lipun ja istumaan vielä kerran synnyinkotinsa hyvin säilyneellä kivirapulla.
Lanakylästä jeeppien keulat suunnattiin kohti Hiitolaa ja siellä Kuoksjärven Nolvinmäkeä. Perillä lähdimme Salomaan Tuomon kanssa suunnistamaan paahtavassa helteessä kohti Nolvia muiden jäädessä autojen kanssa Hiitolan Asemakylän – Alvon välisen tien tuntumaan. Tavoiteltu metsittyvä peltoaukea löytyi, samoin naapurin pihapiiristä talon kivijalka ja raunioituva kivinavetta. Lähistöltä löytyi myös saunarakennuksen jäännös, jonka arvelimme kuuluneen Jokisen Matin mummon kotimökkiin, mutta varsinaisen talon raunioden sijainti jäi hieman tulkinnanvaraiseksi. Kävelyä metsässä ja pitkälle metsittyneillä peltoalueilla kertyi jälleen yli 3,5 km.
”Kävelyretkemme” aikana Matti oli kartoittanut jeeppinsä kanssa mahdollista ajokelpoista reittiä lähemmäksi Nolvia ja olikin löytänyt sellaisen, josta kävelyä tulisi enää runsas puoli kilometriä suuntaansa. Markun Jeep puolestaan ”menetti virrat” ilmeisesti kuuman sään tuottaman ylikuormituksen seurauksena, mistä seurasi sitten myöhemmissä vaiheissa omat hankaluutensa.
”Metsäkävelymme” aikana bussimatkalaisilta oli tullut Kiviniemestä ilmoitus, että hotellimme ei tarjoa meille myöhäisen saapumisemme takia enää päivällistä. Ensin harkitsimme, että pysähdymme Käkisalmessa syömään. Lopulta päädyimme kuitenkin siihen, että ajamme suoraan Kiviniemeen hotellille, jossa nautimme kevennetyn version illallisesta omiin eväisiimme turvautuen.
Hiitolan ja Käkisalmen välinen tietyö hidasti lisää muutoinkin koko päivän suhteellisen hitaasti edennyttä matkantekoa. Käkisalmesta alkaen päästiin lopulta hyväkuntoiselle päällystetylle tielle, ja loppumatka Kiviniemeen ja hotelli Losevskajaan sujui sen verran joutuisasti, että olimme Losevskajassa ennen kuin ilta ehti hämärtyä. Saimme Kuisman Karilta huoneavaimet, ja pääsin suihkuun putsaamaan pois helteisen päivän kuorruttaman hien ja pusikoissa rämpimisestä kertyneet roskat. Omatoimi-illallisen jälkeen olo olikin jo sen verran päivän rasituksista sekä edellisen huonosti nukutun yön jäljiltä väsynyt, että unta ei juuri tarvinnut etsiä.
Sunnuntaiaamu 25.5. valkeni lauantain tapaan kesäisen aurinkoisena. Päivän ensimmäinen kohde oli koko joukolle yhteinen Kiimajärvellä sijaitseva Kuismanniemi, jonne Putinin liikekumppanit ovat rakentaneet ison datsha-alueen. Alueelle johti hyväkuntoinen, päällystetty, tosin melkoisen kapea tie. Perillä hyvissä ajoin ennen varsinaista Kuismanniemeä vastassa oli vartioitu puomi. Sen verran pysähdyimme ja purkauduimme autoista ulos, että otimme koko joukosta ryhmäkuvia, joissa taustalla häämöttivät huvila-alueen katot.
Kuismanniemen jälkeen joukko järjestyi uudelleen. Bussiryhmästä veljekset Juha ja Matti Kuisma puolisoineen siirtyivät seuraksemme jeeppeihin ja lähdimme tavoittelemaan entistä Lupran kylää. Jeepeissä matkanneista puolestaan kolme siirtyi bussiin, joka jäi ”pyörimään” Kiviniemen lähialueille.
Karttatiedustelun perusteella yritimme löytää Lupraan helppokulkuisimman ja nopeimman reitin, mutta menomatkan osalta valintamme epäonnistui. Perille kuitenkin päästiin, tosin hyvin hitaasti. Tavoittelemamme talonpaikasta ei löytynyt enää merkkejä, sillä paikallinen fermeri oli rakentanut sinne navettarakennuksen, jossa kasvatti lihanautoja ja sikoja. Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta hän esitteli innokkaasti tiloja ja toimintaansa.
Tavoiteaikataulusta lähes kolme tuntia myöhässä saavuimme takaisin Kiviniemeen, jossa bussi matkaajineen odotti jo melkoisen rauhattomana. Vielä kerran matkustajien uudelleen järjestäytymistä. Bussi pääsi suuntaamaan kohti Muolaata. Me maastoautomatkaajat suuntasimme kohti ensin Kuninkaanristiä, josta jatkoimme Hirvisaaren kautta Vuokselan entistä kirkonkylää sivuten Vuosalmen – Räisälän maantielle Haapasaarenmäellä. Sieltä käännyimme kohti Vuosalmea, jossa käväisimme ensin venäläisen pystyttämällä Vuosalmen taistelujen muistomerkillä. Seuraavaksi siirryimme entiselle lauttarannalle, jossa pidimme evästauon. Sää oli lähes helteinen, joten päätin pulahtaa Vuokseen uimaan. Uidessa tuli mieleen, kuinka 70 vuotta aiemmin samassa paikassa oli uitu Vuoksen yli henkensä hädässä keskellä tykistökeskityksiä ja rajua tulitusta.
Jos tie oli huono jo välillä Vuoksela – Vuosalmi, sen kunto heikkeni edelleen, kun lähdimme ajamaan Vuosalmelta kohti Vuoksenrannan kirkonkylää. Matka eteni hitaasti, ja vasta Vuoksenrannan kirkonkylän jälkeen suunnilleen Murkinamäen tienoilta alkaen ajonopeudet nousivat 50 km/h paremmalle puolen.
Markun jeepin sähköongelmien ja pitkälle edenneen illan seurauksena jouduimme jälleen luopumaan Taurunkylän tavoittelusta. Emme siis kääntyneet Sokkalasta kohti Koljolaa, vaan jatkoimme suoraan ensin Antrean kirkolle ja sieltä välittömästi rajalle Svetogorskiin. Ennen rajamuodollisuuksia Matti ja Markku tankkasivat vielä autonsa. Rajan ylitys sujui tällä kertaa joutuisasti. Yö oli kuitenkin jo sen verran pitkällä, että aamu sarasti, kun Markku jätti minut kotiovelleni.
Matkakuvia
